Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon maakuntaliitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://etelasavod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://etelasavod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntavaltuusto
Pöytäkirja 13.12.2023/Pykälä 45



 

Maakuntaliiton talouden ja toiminnan suunnittelu vuosille 2024-2026

 

Maakuntavaltuusto 13.12.2023 § 45  

133/02.02.00/2023  

 

 

 

Päätösehdotus

 

Maakuntavaltuusto hyväksyy liitteen mukaisen talousarvion 2024 ja taloussuunnitelman 2024-2026.

Lisäksi maakuntavaltuusto päättää, ettei jäsenkuntien peruspääomaosuuksille makseta korkoa.

 

 

Päätös

 

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

Maakuntahallitus 20.11.2023 § 149 

 

 

 

Valmistelija

kehittämisjohtaja Merja Olenius, 040 629 7210, etunimi.sukunimi@esavo.fi

 

Päätösehdotus

Esittelijä: maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

 

Maakuntahallitus hyväksyy liitteen mukaisen talousarvion 2024 ja taloussuunnitelman 2024-2026 ja esittää sen edelleen maakuntavaltuuston hyväksyttäväksi.

Lisäksi maakuntahallitus esittää valtuustolle, ettei jäsenkuntien peruspääomaosuuksille makseta korkoa.

 

Päätös

 

Maakuntahallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

Selostus

 

Maakuntaliitto on saanut jäsenkunnilta lausunnot liittyen maakuntahallituksen esitykseen

3 %:n kuntamaksuosuuden korottamisesta vuodelle 2024 sekä toiminnan suuntaviivoista. Mikkeli ja Pertunmaa vastustivat kuntamaksuosuuden korottamista muiden kuntien kannattaessa sitä. Useamman jäsenkunnan kommentoinnissa nousi esille toive edunvalvonnan terävöittämisestä. Lisäksi haluttiin maakuntaliiton vahvistavan omalla toiminnallaan maakunnan sisäistä yhtenäisyyttä ja kannettiin huolta maakuntakaavoituksen resurssien riittävyydestä.

 

Maakuntaliiton virasto on valmistellut luonnoksen Etelä-Savon maakuntaliiton talousarvioksi vuodelle 2024 ja taloussuunnitelmaksi vuosille 2024-2026. Asiakirja sisältää viraston toiminnan painopisteet vuodelle 2024. Talousarvioesitys on liitteenä.

Taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi muodostuu vuoden 2024 talousarviosta. Vuoden 2021 alusta tapahtunut Heinäveden ja Joroisten kuntien maakunnanvaihdoksen suora vaikutus maakuntaliiton kuntaosuuksiin oli vuonna 2021 noin -5.5 % eli noin 135.000 euroa. Lisäksi jäsenkuntamaksuosuuksiin tehtiin 3 % alennus vuonna 2017. Nyt esitettävän 3 % kuntamaksuosuuksien korotuksen jälkeenkin, jäsenkuntaosuudet olisivat jäämässä pienemmiksi kuin vuonna 2016.

 

Liitto on hakenut toiminnan tehostamisesta säästöjä kuntaosuuksien vähenemisen vuoksi. Samalla kuitenkin kuntapuolen palkkaratkaisu ja kohonneet muut kustannukset vaikeuttavat talouden tasapainottamista.

 

Maakuntavaltuusto hyväksyi kesäkuun 2023 kokouksessaan 50.000 euron lisämäärärahan talousarvioon 2023 ja 130.000 euron lisämäärärahan taloussuunnitelmavuodelle 2024 ja 140.000 euron lisämäärärahan taloussuunnitelmavuodelle 2025. Lisämäärärahat aiheuttavat ko. vuosille alijäämää, joka katetaan aiempien vuosien ylijäämillä. Lisämääräraha on osoitettu hankehallinnoinnin tarvitsemaan väliaikaiseen henkilöstöresurssiin.

 

Sopeutustoimista huolimatta talousarvio 2024 painuu mm. hankehallinnoinnin lisäresurssoinnin vuoksi 185.000 euroa alijäämäiseksi. Myös suunnitelmavuodet 2025 ja 2026 ovat alijäämäisiä. Edellisten vuosien ylijäämät riittävät kattamaan vuosille 2024-2026 esitettävät alijäämät. Talous pyritään saamaan tasapainoon vähitellen.

 

 

Oheisessa taulukossa on esitetty talousarvion 2024 tiedot suhteessa vuoden 2023 talousarvioon ja vuoden 2022 tilipäätökseen.