Dynasty tietopalvelu
Etelä-Savon maakuntaliitto RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://etelasavod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://etelasavod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 12.10.2026/Pykälä 120



Kokousasian teksti

 

Maakuntaliiton talouden ja toiminnan suunnittelu vuosille 2027-2029

 

Maakuntahallitus 12.10.2026 § 120  

120/02.02.00/2026  

 

 

Valmistelija

hallintojohtaja Anne Moisio, 040 509 4006, etunimi.sukunimi@esavo.fi

 

Päätösehdotus

esittelijä: kehittämisjohtaja Merja Olenius

 

Maakuntahallitus hyväksyy liitteen mukaisen talousarvion 2027 ja talous- ja toimintasuunnitelman 2027-2029 ja esittää sen edelleen maakuntavaltuuston hyväksyttäväksi. 

Lisäksi maakuntahallitus esittää valtuustolle, ettei jäsenkuntien peruspääomaosuuksille makseta korkoa.

 

Päätös

 

Hyväksyttiin.

 

Selostus

 

Vuoden 2027 toiminnassa Etelä-Savon maakuntaliiton keskeisiä painopisteitä ovat maakuntaohjelman 2026–2029 toimeenpano, Etelä-Savon Suunta 2045 -maakuntastrategian ja maakuntakaavan valmistelu sekä EU:n nykyisen ohjelmakauden rahoituksen tehokas hyödyntäminen ja tulevan ohjelmakauden 2028–2034 valmisteluun vaikuttaminen. Maakuntaliitto vastaa aluekehitysrahoituksen välittämisestä, tukee kansainvälisen rahoituksen hyödyntämistä sekä edistää maakunnan kehittämistä muun muassa liikennejärjestelmätyön, ennakoinnin, tiedolla johtamisen ja TKI -yhteistyön kautta. Toiminnassa painottuvat myös maakunnan elinvoimaa vahvistavat hankkeet, kuten D.O. Saimaa -yhteistyö, maakunnan brändityö sekä kulttuuriin, osaamiseen ja kansainvälistymiseen liittyvät kehittämistoimet.

 

Maakuntaliitto toteuttaa maakunnan edunajamista, yhteistyössä kuntien ja muiden keskeisten sidosryhmien kanssa. Lisäksi toimitaan yhteistyössä Itä- ja Pohjois-Suomen maakuntien kanssa alue- ja rakennepolitiikan edunvalvonnassa. Edunvalvonnan keskeisinä osa-alueina ovat muun muassa tulevaan hallitusohjelmaan vaikuttaminen, EU:n aluekehitysrahoitus, kuntien talouden turvaaminen sekä saavutettavuus, osaaminen, TKI-toiminta, matkailu ja monipaikkaisuus. Samalla kehitetään maakuntaliiton toimintaa uudistamalla verkkosivuja, hyödyntämällä tekoälyä hallitusti sekä panostamalla henkilöstön osaamiseen ja työhyvinvointiin.

 

Maakuntaliitto on saanut jäsenkunnilta lausunnot liittyen maakuntahallituksen esitykseen talouden ja toiminnan suuntaviivoista.  Hyvänä pidettiin sitä, että kuntien maksuosuuksiin ei esitetä korotusta vuodelle 2027 ja korostettiin, että lähitulevaisuudessa maakuntaliiton talouden tasapainottaminen olisi hyvä toteuttaa ilman kuntien maksuosuuksien korotuksia. Lausunnoissa korostettiin maakuntaliiton aktiivista ja tuloksellista edunvalvontaa erityisesti EU:n ohjelmakauden 2028–2034 valmistelussa sekä Itä-Suomen erityiskysymysten edistämisessä. Kunnat pitivät tärkeänä EU-rahoituksen tehokasta hyödyntämistä, liikenne- ja saavutettavuushankkeiden edistämistä sekä maakunnan elinvoiman vahvistamista. Lisäksi toivottiin aiempaa selkeämpiä ja mitattavia tavoitteita, tulosten seurantaa, viestinnän ja brändityön vahvistamista.

 

Maakuntaliiton virasto on valmistellut luonnoksen Etelä-Savon maakuntaliiton talousarvioksi vuodelle 2027 ja talous- ja toimintasuunnitelmaksi vuosille 2027-2029. Asiakirja sisältää viraston toiminnan painopisteet vuodelle 2027. Talousarvioesitys on liitteenä.

 

Sopeutustoimista huolimatta talousarvioesitys painuu vuoden 2027 osalta 120 000 euroa alijäämäiseksi. Aiempina vuosina kertynyt ylijäämä toimii tässä puskurina. Jäsenkuntien maksuosuuksien osalta vuoden 2027 talousarvioesitystä on valmisteltu siten, että jäsenkuntien maksuosuuksiin ei esitetä korotusta.

 

Tavoitteena on lähivuosina tulojen ja menojen tasapainotus toteuttamalla suunnitelmallisesti kustannussäästöjä, mutta huolehtimalla liiton lakisääteisten tehtävien ja edunvalvonnan laadukkaasta hoitamisesta. Suurimman haasteen tulojen ja menojen tasapainotukselle tuo työehtosopimusten yleiskorotusten aiheuttama henkilöstömenojen kasvu. Painetta kuntamaksuosuuksien nostolle on viimeistään silloin, jos tavoitteena on toteuttaa tulojen ja menojen tasapaino. Suunnitelmavuosille 2028–2029 on esitetty alijäämäisiä talousarvioita ja aiemmilta vuosilta kertyneiden ylijäämien käyttöä.

 

Oheisessa taulukossa on esitetty talousarvion 2027 tiedot suhteessa vuoden 2026 talous-arvioon ja vuoden 2025 tilipäätökseen.