Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon maakuntaliitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://etelasavod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://etelasavod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 20.02.2023/Pykälä 22



 

Maakuntaliiton vuoden 2022 tilinpäätöksen käsittely

 

Maakuntahallitus 20.02.2023 § 22  

28/02.06.01/2023  

 

 

Valmistelija

hallintojohtaja Janne Nulpponen, p. 0400 618 489, sp. etunimi.sukunimi@esavo.fi

 

Päätösehdotus

Esittelijä: Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

 

Maakuntahallitus päättää hyväksyä vuoden 2022 tilinpäätöksen liitteen mukaisena, allekirjoittaa sen ja saattaa sen tilintarkastajan tarkastettavaksi ja tarkastuslautakunnalle toiminnan tuloksellisuuden arviointia varten.

Tilintarkastuksen jälkeen tilinpäätös saatetaan maakuntavaltuuston hyväksyttäväksi.

Maakuntahallitus päättää esittää maakuntavaltuustolle, että vuoden 2022 tilinpäätöksen alijäämä 54 950,77 euroa, siirretään taseeseen edellisten tilikausien yli/alijäämään.

Maakuntahallitus valtuuttaa viraston tekemään tarvittaessa stilistisiä korjauksia aineistoon.

 

Päätös

 

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Selostus

 

Kuntalain 13. luvun 113 §:n mukaisesti:

  • Kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilintarkastajien on tarkastettava tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä. Kunnanhallituksen on saatettava tilinpäätös tilintarkastuksen jälkeen valtuuston käsiteltäväksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä.
  • Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus.
  • Tilinpäätöksen tulee antaa oikea ja riittävä kuva kunnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta sekä toiminnasta. Tätä varten tarpeelliset lisätiedot on ilmoitettava liitetiedoissa.
  • Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

 

Kuntalain 13. luvun 116 §:n mukaisesti:

  • Toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, jotka eivät käy ilmi kunnan tai kuntakonsernin taseesta, tuloslaskelmasta tai rahoituslaskelmasta. Tällaisia asioita ovat ainakin arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä sekä tiedot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä.
  • Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.

 

 

 

 

Kuntalain 64 §:n mukaan Kuntayhtymään sovelletaan, mitä kunnasta säädetään 2, 6, 7, 10, 14, 18, 19, 22, 23 ja 29 §:ssä, 6 luvussa, 39, 40, 46, 47 ja 48 §:ssä sekä 9-16 luvussa.

 

Etelä-Savon maakuntaliitto kuntayhtymän perussopimuksen 31 §:n mukaan tilikauden tilinpäätös on valmisteltava ja annettava tilintarkastajille viimeistään helmikuun 28. päivään mennessä ja tilinpäätös on hyväksyttävä maakuntavaltuustossa kesäkuun 15. päivään mennessä.

 

Maakuntaliiton tilinpäätöksen 2022 mukaiset toimintatuotot (ulkoiset/brutto) olivat 3 328 018,09 euroa, toteutuma-aste 105,9 % ja toimintakulut (ulkoiset/brutto) 3 384 491,06 euroa, toteutuma-aste 102,5 %, kun vertailukohteena on maakuntavaltuuston hyväksymä alkuperäinen talousarvio. Tilikauden alijäämä on 54 950,77 euroa.

 

Maakuntavaltuuston hyväksymän nettoperusteisen talousarvion 2022 ja vuoden 2022 tilinpäätöksen mukaiset toimintatulot ja - menot netto käyvät ilmi alla olevasta yhteenvedosta:

 

Tuloslaskelmaosan

toteutuminen

hankkeet nettoperusteisena

Talousarvio

2022, €

Tilinpäätös

2022, €

Poikkeama, €

Toimintatulot

2 458 200,00

2 389 538,31

-68 662,69

Toimintamenot

-2 617 900,00

-2 446 011,28

171 889,72

Toimintakate 

-159 700,00

-56 473,97

103 227,03

Rahoitustulot

 

1 631,46

1 631,46

Rahoitusmenot

-300,00

-109,26

191,74

Vuosikate

-160 000,00

-54 950,77

105 049,23

Poistot

 

 

 

Satunnaiset tulot ja menot

 

 

 

Tilikauden tulos

-160 000,00

-54 950,77

105 049,23

 

Toimintatulojen (2 389 538 netto) toteutuma-aste oli 97,2 % ja toimintamenojen (2 446 011) 93,4 %.

 

Jäsenkuntien maksuosuudet kannetaan perussopimuksen 34 §:n mukaisesti tilikauden hyväksytyn talousarvion osoittaman tulojen ja menojen erotuksen perusteella jaettuna jäsenkunnille kuntien valtionosuuslain mukaisesti määriteltyjen laskennallisten verotulojen suhteessa. Maksuosuuksien lisäkantoja tai palautuksia ei enää suoriteta.

 

Vuoden 2022 tilinpäätös on esityslistan liitteenä. Tilinpäätöksen laadinnassa on noudatettu Työ- ja elinkeinoministeriön alaisen Kirjanpitolautakunnan kuntajaoston yleisohjetta kunnan ja kuntayhtymän tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta soveltuvin osin.