Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon maakuntaliitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://etelasavod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://etelasavod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö
Pöytäkirja 09.06.2022/Pykälä 57



 

Loppuohjelmakauden 2014-2020 haku: Puumalan kestävän matkailun saavutettavuuden parantaminen

 

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö 09.06.2022 § 57  

158/15.03.00.01/2022  

 

 

Valmistelija

Marko Tanttu, sp. marko.tanttu@esavo.fi

 

Päätösehdotus

Esittelijä: Kehittämisjohtaja Merja Olenius

 

Sihteeristö puoltaa hanketta ja vie puoltonsa maakunnan yhteistyöryhmälle tiedoksi.

 

Päätös

 

Sihteeristö puolsi hanketta ja vie puoltonsa maakunnan yhteistyöryhmälle tiedoksi.

 

Selostus

 

Tiedot hankkeesta löytyvät liitteestä.  

 

 

Vastuuviranomaisen arvio hankkeen rahoittamisesta:

 

Etelä-Savon maakuntaliitto suhtautuu myönteisesti hankkeen rahoittamiseen. Hankkeen rahoittaminen edellyttää, että maakuntaliitto saa käyttöönsä rahoituksen edellyttämän myöntövaltuuden.