Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon maakuntaliitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://etelasavod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://etelasavod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntavaltuusto
Pöytäkirja 06.06.2024/Pykälä 7


3 Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2023

 

Tarkastuslautakunnan vuoden 2023 arviointikertomus

 

Maakuntavaltuusto 06.06.2024 § 7  

90/00.03.00/2024  

 

 

Päätösehdotus

  

Maakuntavaltuusto merkitsee tiedoksi tarkastuslautakunnan vuoden 2023 arviointikertomuksen.

 

Päätös

 

Merkittiin tiedoksi.

Merkittiin, että hallituksen varajäsen Kari Kaiponen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 11.59.

 

Selostus

 

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2023 on liitteenä. Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja esittelee kertomuksen maakuntavaltuuston kokouksessa.

 

 

Tarkastuslautakunta 25.04.2024 § 26 

 

 

 

Valmistelija

henkilöstöpäällikkö Tiina Saarelainen, tiina.saarelainen@esavo.fi

 

Päätösehdotus

Esittelijä: tarkastuslautakunnan puheenjohtaja

 

Tarkastuslautakunta valmistelee arviointikertomuksen vuodelta 2023.

 

Päätös

 

Tarkastuslautakunta valmisteli arviointikertomusta ja valtuutti sihteerin tekemään stilisoinnit lautakunnan huomioiden pohjalta. Arviointikertomus esitellään maakuntavaltuuston kokouksessa 6.6.2024.

 

Selostus

 

Tarkastuslautakunta kuuli maakuntahallituksen puheenjohtajaa kokouksessaan 11.4.2024 ja jatkaa arviointikertomuksen valmistelua.

 

 

Tarkastuslautakunta 11.04.2024 § 19 

 

 

 

                   Valmistelija 

                   henkilöstöpäällikkö Tiina Saarelainen, tiina.saarelainen@esavo.fi

 

                   Päätösehdotus

                   Esittelijä:   tarkastuslautakunnan puheenjohtaja  

                  

Tarkastuslautakunta valmistelee maakuntavaltuustolle arviointikertomuksen vuoden 2023          toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta ja niistä toimenpiteistä, joihin lautakunnan valmistelu antaa aihetta.

 

                   Päätös

 

                   Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen valmistelua. Seuraava kokous on

                   25.4.2024 klo 14.  

  

 

                  Selostus 

 

                  

Tarkastuslautakunta 21.03.2024 § 13 

 

 

 

Valmistelija

vt. hallintojohtaja Sirpa Lavikainen

 

Päätösehdotus

Esittelijä: tarkastuslautakunnan puheenjohtaja

 

Lautakunta käy keskustelun arviointikertomuksen perusteista ja sopii jatkotoimista.

 

Päätös

 

Lautakunta kävi keskustelun arviointikertomuksen perusteista ja jatkotoimista. Seuraavassa kokouksessa 11.4.2024 kuullaan maahallituksen puheenjohtajaa.

 

Selostus

 

Sen lisäksi, mitä kuntalaissa säädetään, tarkastuslautakunnan on

 

1. seurattava tilintarkastajan tarkastussuunnitelman toteutumista sekä muutoinkin seurattava tilintarkastajan tehtävien suorittamista ja tehtävä tarpeen mukaan esityksiä tilintarkastuksen kehittämiseksi;

2. huolehdittava, että tilintarkastusta varten on tarpeelliset voimavarat, jotka mahdol-listavat tilintarkastuksen suorittamisen julkishallinnon hyvän tilitarkastustavan edel-lyttämässä laajuudessa; sekä

3. tehtävä aloitteita ja esityksiä tarkastuslautakunnan, tilintarkastajan ja sisäisen tar-kastuksen tehtävien yhteensovittamisesta mahdollisimman tarkoituksenmukaisella tavalla.

 

Arvioinnin tulokset raportoidaan vuosittain maakuntavaltuustolle annettavassa arvioin-tikertomuksessa. Ennen arviointikertomuksen valmistumista tarkastuslautakunta voi antaa maakuntavaltuustolle tarpeelliseksi katsomiaan selvityksiä. Tarkastuslautakunta voi raportoida tilikauden aikana maakuntavaltuustolle myös muista merkittävistä ha-vainnoista.Tarkastuslautakunta esittää maakuntavaltuustolle ehdotuksen toimenpiteistä, joihin sen valmistelu ja tilintarkastuskertomus antavat aihetta.

 

Tilinpäätös vuodelta 2023 on valmistunut ja tilintarkastus pidettiin 8.-9.2.2024. Maakuntahallitus käsitteli ja allekirjoitti tilinpäätöksen kokouksessaan 19.2.2024. Maakuntavaltuusto käsittelee arviointikertomuksen kevätkokouksessa.