Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon maakuntaliitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://etelasavod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://etelasavod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntavaltuusto
Pöytäkirja 15.06.2023/Pykälä 32


 

Eron myöntäminen Oskari Valtolalle maakuntahallituksen jäsenyydestä ja varapuheenjohtajuudesta ja uuden jäsenen ja varapuheenjohtajan valinta

 

Maakuntavaltuusto 15.06.2023 § 32  

105/00.00.01/2023  

 

 

Päätösehdotus

 

Maakuntavaltuusto päättää myöntää eron Oskari Valtolalle maakuntahallituksen jäsenyydestä ja varapuheenjohtajan tehtävästä sekä valitsee uuden maakuntahallituksen jäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi ja maakuntahallituksen jäsenten keskuudesta 1. varapuheenjohtajan jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

Päätös

 

Maakuntavaltuusto myönsi Oskari Valtolalle eron maakuntahallituksen jäsenyydestä ja varapuheenjohtajan tehtävästä
Maakuntavaltuusto valitsi Oskari Valtolan tilalle maakuntahallituksen jäseneksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi yksimielisesti Nina Rasolan.
Lisäksi todettiin, että Markku Häkkänen jatkaa varajäsenenä.
Maakuntavaltuusto valitsi yksimielisesti Nina Rasolan maakuntahallituksen 1. varapuheenjohtajaksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

 

Maakuntahallitus 22.05.2023 § 66 

 

 

 

Valmistelija

hallintojohtaja Janne Nulpponen, p. 0400 618 489, sp. etunimi.sukunimi@esavo.fi

 

Päätösehdotus

Esittelijä: Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

 

Maakuntahallitus päättää esittää maakuntavaltuustolle, että maakuntavaltuusto myöntää eron Oskari Valtolalle maakuntahallituksen jäsenyydestä ja varapuheenjohtajan tehtävästä sekä valitsee uuden maakuntahallituksen jäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi ja maakuntahallituksen jäsenten keskuudesta 1. varapuheenjohtajan jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

Päätös

 

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Oskari Valtola ilmoitti olevansa esteellinen kokousasian käsittelyyn ja poistui kokouksesta kokousasian käsittelyn ajaksi.

 

Selostus

 

Maakuntahallituksen jäsen Oskari Valtola on 15.5.2023 sähköpostitse pyytänyt eroa Etelä-Savon maakuntahallituksen jäsenyydestä ja varapuheenjohtajuudesta.

 

Maakuntaliiton perussopimuksen 23 §:n mukaan Maakuntavaltuusto valitsee maakuntaliiton hallitukseen toimikauttaan vastaavaksi ajaksi kolmetoista (13) jäsentä ja heille kullekin henkilökohtaisen varajäsenen. Maakuntahallituksen kokoonpano on sovitettava sellaiseksi, että se vastaa jäsenkuntien valtuustoissa edustettuina olevien eri ryhmien kuntavaaleissa saamaa ääniosuutta kuntayhtymän alueella vaalilaissa säädetyn suhteellisuusperiaatteen mukaisesti (kuntal 58.3§).