Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon maakuntaliitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://etelasavod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://etelasavod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 21.12.2022/Pykälä 188


2 Hakemusten_lapikaynti_vertailu_Mikkeli

 

Mikkelin laajakaistahankkeen toteuttajan valinta julkisen tuen hakumenettelyn perusteella

 

Maakuntahallitus 21.12.2022 § 188  

210/15.00.04/2022  

 

 

Valmistelija

hallintojohtaja Janne Nulpponen, p. 0400 618 489, sp. etunimi.sukunimi@esavo.fi

 

Päätösehdotus

Esittelijä: Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

 

Maakuntahallitus valitsee lain kiinteän laajakaistan rakentamisen tuesta nojalla (1262/2020) ja julkisen tuen hakumenettelyn perusteella Mikkelin laajakaistahankkeen toteuttajaksi sekä julkisen tuen saajaksi MPY Telecom Oyj.

Mikkelin kaupunki tekee päätöksen kuntarahoitusosuudestaan MPY Telecom Oyj:n hanke-ehdotuksen ja maakuntahallituksen päätöksen pohjalta. Kaupungilla on oikeus olla myöntämättä tukea maakuntaliiton valitsemalle hankkeen toteuttajalle kustannus- tai muista syistä.

 

 

Päätös

 

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Jaana Strandman ja Eero Aho ilmoittivat olevansa esteellisiä kokousasian käsittelyyn ja poistuivat kokouksesta kokousasian käsittelyn ajaksi.

 

Pöytäkirja tarkastettiin kokousasian osalta kokouksessa.

 

Selostus

 

Etelä-Savon maakuntaliitto julisti Mikkelin kaupungin laajakaistahankkeeseen liittyvän valtiontuen julkisesti haettavaksi 31.10.2022 ja maakuntaliitolle esitetyt hanke-ehdotukset tuli jättää 2.12.2022 kello 12.00 mennessä. Haussa pyydettiin hanke-ehdotuksia Mikkelin kaupungin Kaupunkikehityslautakunnan päätöksen § 124 18.10.2022 mukaiselle hankealueelle. Hakuun liittyvät asiakirjat julkaistiin Etelä-Savon maakuntaliiton sivuilla osoitteessa https://www.esavo.fi/laajakaistatukihaku. Haussa sovellettiin lakia Kiinteän laajakaistan rakentamisen tuesta (1262/2020), Valtioneuvoston asetusta kunnan maksuosuudesta ja nopean laajakaistayhteyden vähimmäisnopeudesta laajakaistahankkeessa (203/2021), Valtionavustuslakia (688/2001) sekä Hallintolakia (434/2003).

 

Maakuntaliiton tehtävänä on valita tukea hakeneiden joukosta hakija, joka toteuttaa hankkeen kokonaistaloudellisesti edullisimmin hakuilmoituksessa mainittujen vertailuperusteiden mukaisesti. Hankkeelle valittava toteuttaja voi hakea valtion tukea kiinteän laajakaistan rakentamisen tuesta annetun lain mukaisesti.

 

Määräaikaan mennessä saatiin yksi hanke-ehdotus. Hanke-ehdotuksen jätti MPY telecom Oyj.

 

Maakuntaliiton virasto on suorittanut hanke-ehdotuksen teknisen tarkastelun ja todennut, että saapunut hakemus täyttää sille haussa asetut ehdot

 

Hakemusvertailu ja käsittelyprosessi on esitetty kokousasian liitteessä.