RSS-linkki
Kokousasiat:https://etelasavod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Maakuntahallitus
Esityslista 17.08.2026/Asianro 95
Maakuntavaltuuston 10.6.2026 päätösten täytäntöönpano
Maakuntahallitus 17.08.2026
246/15.02.04/2025
Valmistelija
hallintojohtaja Anne Moisio, 040 509 4006, etunimi.sukunimi@esavo.fi
Päätösehdotus
esittelijä: maakuntajohtaja Heini Utunen
Maakuntahallitus toteaa, että
- maakuntavaltuuston päätökset ovat syntyneet säädetyssä järjestyksessä
- maakuntavaltuusto ei ole ylittänyt toimivaltaansa
- maakuntavaltuuston päätökset eivät ole lainvastaisia.
Maakuntahallitus panee 10.6.2026 pidetyn valtuuston kokouksen päätökset täytäntöön.
Päätös
Selostus
Kuntalain 39 §:n mukaan kunnanhallituksen tulee vastata kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta sekä valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Kuntalain 96 §:n mukaan, jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi. Edellä mainittuja lainkohtia sovelletaan kuntalain 64 §:n perusteella myös kuntayhtymässä.
Maakuntavaltuusto kokoontui 10.6.2026 Savonlinnassa. Kokouksen pöytäkirja on nähtävillä maakuntaliiton verkkosivuilla.