RSS-linkki
Kokousasiat:https://etelasavod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Maakuntahallitus
Pöytäkirja 15.06.2026/Pykälä 78
Maakuntaliiton talouden ja toiminnan suunnittelu vuosille 2027-2029
Maakuntahallitus 15.06.2026 § 78
120/02.02.00/2026
Valmistelija
hallintojohtaja Anne Moisio, 040 509 4006, etunimi.sukunimi@esavo.fi
Päätösehdotus
esittelijä: maakuntajohtaja Heini Utunen
Maakuntahallitus merkitsee tiedoksi vuoden 2027 talousarvion ja vuosien 2027-2029 taloussuunnitelman valmisteluaikataulun ja käy lähetekeskustelun talouden ja toiminnan suuntaviivoista.
Päätös
Hyväksyttiin.
Selostus
Maakuntavaltuuston on kuntalain 110 §:n mukaan hyväksyttävä talousarvion hyväksymisen yhteydessä myös taloussuunnitelma vähintään kolmeksi vuodeksi. Talousarvio on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Liiton toiminnan arvioidaan pysyvän suunnittelukauden ajan tavanomaisen normaalina toimintana.
Aikataulullisesti suunnittelu etenee siten, että elokuussa käydään keskustelut jäsenkuntien kanssa talouden ja toiminnan raameista. Kuntakierros järjestetään 27.8.2026 Sulkavalla. Kunnilta pyydetään lausunnot elo-syyskuun aikana. Tämän jälkeen syksyn aikana maakuntahallitus valmistelee esityksen maakuntavaltuustolle maakuntaliiton talousarviosta vuodella 2027 ja taloussuunnitelmasta vuosille 2027–2029. Maakuntavaltuusto päättää asiasta joulukuun kokouksessaan.