Dynasty tietopalvelu
Etelä-Savon maakuntaliitto RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://etelasavod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://etelasavod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 13.04.2026/Pykälä 50



Kokousasian teksti

 

Etelä-Savon hallitusohjelmatavoitteet

 

Maakuntahallitus 13.04.2026 § 50  

129/02.02.00/2025  

 

 

Valmistelija

maakuntajohtaja Heini Utunen, 040 503 0515, etunimi.sukunimi@esavo.fi

 

Päätösehdotus

esittelijä: maakuntajohtaja Heini Utunen

 

Maakuntahallitus hyväksyy esitetyt Etelä-Savon hallitusohjelmatavoitteet.

 

Päätös

 

Maakuntajohtaja Heini Utunen esitteli Etelä-Savon hallitusohjelmatavoitteet.

Keskustelun aikana Minna Tikkinen teki seuraavan muutosesityksen: Kohtaan VII muita teemoja lisätään seuraava kohta: Terveydenhuoltolain muutos siten, että hyvinvointialueilla on mahdollisuus tehdä itsenäisiä päätöksiä leikkaustoimintaa harjoittavista toimipaikoista. Tiina Tilaeus ja Tero Juuti kannattivat muutosesitystä.

Puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatettu muutosesitys ja että asiasta tulee äänestää.

Äänestystavaksi hyväksyttiin kädennostoäänestys. Todettiin, että ne, jotka kannattavat pohjaesitystä äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat muutosesitystä äänestävät EI.

Äänestystulos:

JAA: 7 ääntä (Arto Sepponen, Mikko Hokkanen, Anna Reponen, Tiina-Riikka Turunen, Jouni Vironen, Susanna Pirttiaho ja Anna-Maria Kovanen)

EI: 4 ääntä (Minna Tikkinen, Pekka Turunen, Tero Juuti, Tiina Tilaeus)

Tyhjä: 1 ääni (Petri Pekonen).

Puheenjohtaja totesi, että äänestyksen tuloksena pohjaesitys jäi voimaan.

Maakuntahallitus hyväksyi liitteen mukaiset Etelä-Savon hallitusohjelmatavoitteet.

Merkittiin pöytäkirjaan, että kokouksessa pidettiin neuvottelutauko klo 11.20–11.26.

 

Selostus

 

Etelä-Savon maakunnan edunvalvonta on yksi maakuntaliiton keskeisistä tehtävistä niin kansallisesti kansainvälisestikin, mitä tehdään monella eri tasolla.  Eduskuntavaalien (2027) lähestyessä maakuntaliiton edunvalvontatyössä on koottu maakunnan yhteiset hallitusohjelmatavoitteet, joita käytetään vaalien vaikuttamistyöhön. Tavoitteena on vaikuttaa puolueiden valtakunnallisen tason painotuksiin ja nostaa maakunnan kannalta tärkeitä kehittämisnäkökulmia mm. ministeriöiden tietoon.

 

Maakuntaliitto on kuullut alueen kuntia hallitusohjelmatavoitteiden valmistelussa ja käynyt aktiivista vuoropuhelua myös muiden maakunnan toimijoiden kanssa, kuten mm. kauppakamarin, yrittäjien, hyvinvointialueen, järjestökentän, korkeakoulujen ja oppilaitosten sekä maakuntaliiton luottamushenkilöiden kanssa. Vaikuttamisen painopisteitä on noussut esille myös maakunnan suunnitteluprosesseissa kuten maakuntakaavassa ja liikennejärjestelmätyössä sekä tuoreessa maakuntaohjelmassa.

 

Hallitusohjelmatavoitteista päättämällä maakuntahallitus ohjaa maakuntaliiton vaikuttamistyötä. Vaikuttamisen keskisenä väylänä on Kaakkois-Suomen vaalipiirin kansanedustajat, eri poliittiset puolueet ja ministeriöt sekä maakuntaliiton laaja yhteistyöverkosto.

 

Maakuntahallitukselle esitettävät edunvalvonnan tavoitteet ovat otsikoittain seuraavat:

 

-          kuntarahoitus ja valtionosuusjärjestelmän uudistus

-          maakunnan fyysinen ja digitaalinen saavutettavuus

-          EU:n monivuotiseen rahoituskehykseen vaikuttaminen

-          talous, kasvu ja elinvoima

-          osaaminen ja TKI -toiminta

-          luonnonvarojen kestävyys.

 

Maakuntajohtajan kokoama yksityiskohtaisempi kooste edellä mainituista tavoitteista toimitetaan kokouksessa.

 

 

Maakuntahallitus 16.03.2026 § 35 

 

 

Valmistelija

aluekehityspäällikkö Anne Kokkonen, 044 770 0512, etunimi.sukunimi@esavo.fi

 

Päätösehdotus

esittelijä: maakuntajohtaja Heini Utunen

 

Maakuntahallitus keskustelee asiasta ja merkitsee esityksen tiedoksi.

 

Päätös

 

Hyväksyttiin.

Merkittiin pöytäkirjaan, että aluekehityspäällikkö Anne Kokkonen oli kokouksessa asian käsittelyn ajan.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Anna Reponen poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana klo 11.02.

 

Selostus

 

Maakuntahallitukselle esitellään ehdotus Etelä-Savon maakunnan tavoitteista hallitusohjelmalle 2027-2030. Lähetekeskustelun jälkeen liiton virasto valmistelee hallitusohjelmatavoitteet maakuntahallituksen hyväksyttäväksi.