RSS-linkki
Kokousasiat:https://etelasavod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Maakuntahallitus
Pöytäkirja 16.03.2026/Pykälä 34
Edunajamisen asiat
Maakuntahallitus 16.03.2026 § 34
246/15.02.04/2025
Valmistelija
maakuntajohtaja Heini Utunen, 040 503 0515, etunimi.sukunimi@esavo.fi
Päätösehdotus
esittelijä: maakuntajohtaja Heini Utunen
Maakuntahallitus merkitsee tiedoksi saamansa informaation ja käy asiakohtiin liittyvää evästyskeskustelua.
Päätös
Maakuntahallitus merkitsi tiedoksi saamansa informaation.
Merkittiin pöytäkirjaan, että Jarno Strengell saapui kokoukseen asian käsittelyn aikana klo 9.39.
Merkittiin pöytäkirjaan, että Nina Rasola oli kokouksessa asiakohdan yritysbarometri käsittelyn ajan ja poistui sen jälkeen kokouksesta.
Kansanedustajat Vesa Kallio, Hanna Kosonen, Anna-Kristiina Mikkonen, Oskari Valtola ja Jaana Strandman olivat kokouksessa asian käsittelyn ajan.
Selostus
- Yritysbarometri, Nina Rasola, Etelä-Savon Yrittäjät ry.
- Maakuntajohtajan katsaus