RSS-linkki
Kokousasiat:https://etelasavod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 10.03.2026/Pykälä 14
Sidonnaisuusilmoitukset
Tarkastuslautakunta 10.03.2026 § 14
206/00.03.00/2022
Valmistelija
henkilöstöpäällikkö Tiina Saarelainen, 044 770 0490, etunimi.sukunimi@esavo.fi
Päätösehdotus
esittelijä: tarkastuslautakunnan puheenjohtaja
Tarkastuslautakunta merkitsee tiedoksi sille toimitetut sidonnaisuusilmoitukset.
Päätös
Tarkastuslautakunta merkitsi tiedoksi sille toimitetun sidonnaisuusilmoituksen.
Selostus
Kuntalain (410/2015) 84 §:n mukaan tiettyjen kunnan luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden on ilmoitettava julkisesti sidonnaisuuksistaan tarkastuslautakunnalle, joka saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi. Ilmoitukset julkaistaan yleisessä tietoverkossa.
Kuntalain 84 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan luottamushenkilön ja viranhaltijan on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muistakin sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitomisessa. Ilmoitus on lain mukaan tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on tehtäväänsä valittu.
Ilmoitusvelvollisia ovat maakuntaliiton osalta:
- maakuntavaltuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat
- maakuntahallituksen jäsenet, varajäsenet ja esittelijä sekä
- tarkastuslautakunnan puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja esittelijät
Ilmoituksen tehneen on viivytyksettä ilmoitettava sidonnaisuuksissaan tapahtuneista muutoksista.
Tarkastuslautakunnan tehtäviin (kuntalaki 121 §) kuuluu valvoa säädetyn sidonnaisuuksien ilmoittamisvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi. Tarkastuslautakunta voi tarvittaessa kehottaa ilmoitusvelvollista tekemään uuden ilmoituksen tai täydentämään jo tehtyä ilmoitusta.
Etelä-Savon maakuntaliiton sidonnaisuusrekisteria ylläpidetään Aimoa -palvelussa. Lisätietoa sidonnaisuusilmoituksista löytyy maakuntaliiton verkkosivulta: https://www.esavo.fi/sidonnaisuusilmoitukset.