RSS-linkki
Kokousasiat:https://etelasavod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://etelasavod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Maakuntahallitus
Pöytäkirja 16.06.2025/Pykälä 94
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Maakunnan yhteistyöryhmän työjärjestyksen päivittäminen ja edustajien nimeämispyynnöt
Maakuntahallitus 16.06.2025 § 94
2/15.03.00.00/2022
Valmistelija
hallintojohtaja Anne Matilainen, 040 509 4006, etunimi.sukunimi@esavo.fi
Päätösehdotus
esittelijä: maakuntajohtaja Heini Utunen
Maakuntahallitus päättää
- asettaa valtuustokaudelle 2025-2029 maakunnan yhteistyöryhmän, joka päättää mm. EU:n ohjelmakauden 2021-2027 rahoituksen suunnittelusta ja hankkeiden hyväksymisestä toimivaltuuksiensa mukaisesti
- pyytää yhteistyöryhmään nimettäviä tahoja tekemään 31.8.2025 mennessä esitykset maakunnan yhteistyöryhmän jäseniksi ja heidän henkilökohtaisiksi varajäsenikseen. Esitykset tulee tehdä sekä mies- että naisehdokkaasta varsinaisiksi ja varajäseniksi
- vahvistaa Etelä-Savon maakunnan yhteistyöryhmän työjärjestyksen ohjelmakaudelle 2021-2027 liitteen mukaisena.
Päätös
Hyväksyttiin.
Selostus
Maakunnan yhteistyöryhmästä ja sen tehtävistä säädetään laissa alueiden kehittämisestä ja Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan toimeenpanosta (756/2021) sekä lain nojalla annettavassa toimeenpanoasetuksessa. Lain 19 §:n Aluekehittämistä koskevien suunnitelmien, ohjelmien ja sopimusten valmistelun ja toimeenpanon yhteensovittamista varten maakunnassa on maakunnan yhteistyöryhmä. Yhteistyöryhmä toimii yleisasetuksen 8 artiklassa tarkoitettuna kumppanuuselimenä Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan ohjelman osalta.
Maakunnan liiton hallitus asettaa maakunnan yhteistyöryhmän, nimittää sen puheenjohtajan, jonka tulee olla kuntalaissa tarkoitettu luottamushenkilö, sekä vahvistaa MYR:n työjärjestyksen. Maakunnan yhteistyöryhmä nimeää keskuudestaan kolme varapuheenjohtajaa.
Toimeenpanoasetusluonnoksen mukaan maakunnan yhteistyöryhmässä ovat edustettuina:
- alueen kunnat ja maakunnan liitto;
- ohjelmia rahoittavat valtion viranomaiset ja muut yhteistyöryhmän tehtävien kannalta merkittävät valtionhallintoon kuuluvat organisaatiot;
- alueen kehittämisen kannalta keskeiset tahot kuten työmarkkina- ja elinkeinojärjestöjä, kansalaisyhteiskuntaa kuten ympäristö-, tasa-arvo- ja syrjimättömyyden edistämistä edustavia järjestöjä sekä muita alueen erityispiirteiden kannalta keskeisiä tahoja.
Päättyvällä ohjelmakaudella maakunnan yhteistyöryhmässä ovat olleet edustettuna seuraavat tahot:
- alueen kunnat ja maakunnan liitto, puheenjohtaja ja kahdeksan edustajaa
- valtion viranomaiset: Etelä-Savon ELY-keskus, Pohjois-Savon ELY-keskuksen liikennevastuualue, Itä-Suomen aluehallintovirasto sekä metsäkeskus
- järjestöt: Etelä-Savon Yrittäjät, Etelä-Savon kauppakamari, MTK Etelä-Savo, Akava Etelä-Savo, SAK Etelä-Savo, STTK Etelä-Savo
- Asiantuntijatahot: Miksei Mikkeli, Suomen Luonnonsuojeluliitto, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Teknologiateollisuus Oy, Teollisuusliitto ry, ammatillinen toinen aste, XAMK, Mikkelin Yliopistokeskus, Etelä-Savon järjestöneuvottelukunta
Maakunnan yhteistyöryhmän kokoonpanoa tarkistetaan ja lisätään Hyvinvointialueen ja työllisyyslaueen edustajat, sekä TAIKE:n edustaja. Valtion aluehallinnon uudistuksen vuoksi MYR:in kokoonpano tarkentuu edelleen 1.1.2026 lukien uusien Elivoimakeskusten ja Valtion lupa-ja valvontaviraston aloittaessa toimintansa.
Toimeenpanolaissa annetaan määräyksiä yhteistyöryhmän toiminnasta. Tämän lisäksi maakunnan yhteistyöryhmän ja sen sihteeristön päätöksentekoon ja hallintomenettelyyn sovelletaan soveltuvin osin kuntalain ja hallintolain säädöksiä.
Maakunnan yhteistyöryhmän työjärjestystä on päivitetty alkavalle kaudelle.
Työjärjestyksen pykälää 5 Yhteistyöryhmän tehtävät kohtaa 4 esitetään muutettavaksi seuraavasti:
"antaa 21 §:n 3 momentin mukainen sitova lausunto hankehakemuksesta, jolle haetaan tukea Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan ohjelmasta;
- yhteistyöryhmässä käsitellään maakunnallisia ja ylimaakunnallisia hankkeita sekä hankekokonaisuuksia, joihin on haettu EU:n ja valtion vastinrahoitusta yhteensä yli 800 000 euroa (aikaisemmin 500 000 euroa)
- lisäksi käsitellään lisärahoitushakemukset, jos lisärahoitus huomioiden hankkeen kokonaistuen määrä kasvaa yli 800 000 euroa (aikaisemmin 500 000 euron). - yhteistyöryhmässä käsitellään muutkin hankkeet, mikäli esittelijä tai rahoittajataho näin esittää".
Työjärjestysluonnos on esitetty liitteenä.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |