RSS-linkki
Kokousasiat:https://etelasavod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://etelasavod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö
Pöytäkirja 17.06.2025/Pykälä 87
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Ajankohtaiset rakennerahastoasiat
Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö 17.06.2025 § 87
Päätösehdotus
Merkitään tiedoksi.
Päätös
Merkittiin tiedoksi.
Selostus
EAKR
- Maakuntaliitto - Syksyn hakuun vain TL 3
- Ajatuksena avata muut toimintalinjat vuoden 2026 alussa, kun rahoituksen tilanne selviää
- Tukiprosentti max 70%
- Tuki per hanke max 250 000 euroa.
JTF
- Maakuntaliitto -Syksylle kevään hausta jääneet 0,5 MEUR hakuun
- Tukiprosentti max 70%
- Tuki per hanke max 250 000 euroa.
ESR+
- Hannu Mars piti ELY:n rahoituskatsauksen kokouksessa.
- Syksyllä haku aukeamassa
Maaseuturahoitus
- Haku päättyi huhtikuun lopussa ja seuraava on syyskuun lopussa
- Pyritään siihen, että ensivuoden hakuajan ovat samoja, kuin tänä vuonna.
- Teemahaku jatkuu 15.8.2025 saakka ja siinä käytettävissä 800 000 euroa yleishyödyllisiin investointeihin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |