Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon maakuntaliitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://etelasavod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://etelasavod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 20.03.2023/Pykälä 38


 

Maakuntajohtajan työn arviointi vuodelta 2022

 

Maakuntahallitus 20.03.2023 § 38  

54/01.01.02/2023  

 

 

Valmistelija

hallintojohtaja Janne Nulpponen, p. 0400 618 489, sp. etunimi.sukunimi@esavo.fi

 

Päätösehdotus

Esittelijä: Maakuntahallituksen puheenjohtaja

 

Maakuntahallitus merkitsee tiedoksi maakuntahallituksen puheenjohtajan selostuksen käydystä arviointi- ja tavoitekeskustelusta.

 

Päätös

 

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Maakuntahallituksen puheenjohtaja toimi pöytäkirjanpitäjänä kokousasian osalta.

 

Maakuntaliiton viraston henkilöstö poistui kokouksesta kokousasian käsittelyn ajaksi.

 

Selostus

 

Maakuntahallitus on hyväksynyt 22.9.2014 §:ssä 140 maakuntajohtaja Pentti Mäkisen maakuntajohtajasopimuksen. Sopimuksen mukaan kunkin kalenterivuoden alussa maakuntajohtaja käy hallituksen ja valtuuston puheenjohtajistojen kanssa arviointi- ja tavoitekeskustelun. Tässä keskustelussa sovitaan maakuntajohtajan tehtävien painopisteistä alkavalle vuodelle.

 

Maakuntahallituksen ja -valtuuston puheenjohtajistot ovat käyneet maakuntajohtaja Pentti Mäkisen kanssa tämän johtajasopimuksen mukaisen arviointi- ja tavoitekeskustelun 20.2.2023. Keskusteluun osallistuivat maakuntajohtajan lisäksi maakunhallituksen puheenjohtaja Arto Sepponen, maakuntahallituksen II varapuheenjohtaja Eija Stenberg ja maakuntavaltuuston I varapuheenjohtaja Hannu Auvinen.