Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon maakuntaliitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://etelasavod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://etelasavod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 20.03.2023/Pykälä 39



 

Valtion palvelu- ja toimitilaverkkouudistus 2030 - Maakunnan osallistuminen alueelliseen suunnitteluun

 

Maakuntahallitus 20.03.2023 § 39  

61/15.00.04/2023  

 

 

Valmistelija

hallintojohtaja Janne Nulpponen, p. 0400 618 489, sp. etunimi.sukunimi@esavo.fi

 

Päätösehdotus

Esittelijä: Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

 

Maakuntahallitus päättää esittää Valtiovarainministeriölle, että Etelä-Savon maakunta tulisi mukaan palvelu- ja toimitilaverkkouudistuksen alueelliseen suunnitteluun vuonna 2024. Maakuntahallitus pitää tärkeänä valtion näkyvyyden ja palveluiden saatavuuden turvaamisen alueella. Lisäksi mm. tapahtuneiden kiinteistökauppojen myötä osan valtion virastojen tilaratkaisujen selvittäminen ja Mikkelin lääninhallituksen päärakennuksen kunnon ja käytön ratkaisut edellyttävät pikaisia toimia.

 

Päätös

 

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Selostus

 

Valtiovarainministeriö asetti helmikuussa 2021 toimeenpanohankkeen valtion palvelu- ja toimitilaverkon uudistamiseksi 2020-luvulla. Uudistuksen tavoitteena on koota valtion käyntiasiointi yhteisiin palvelupisteisiin 2020-luvun aikana. Samalla tavoitellaan koko julkisen sektorin palvelujen tarjoamista laajemminkin yhdeltä luukulta, yhteistyössä Kelan, kuntien ja hyvinvointialueiden kanssa. Ministeriön tavoitteena on myös tiivistää valtion tilankäyttöä, kun virastot muuttavat yhteiskäyttöisiin toimistotiloihin. Lisääntynyt etätyö on osaltaan vauhdittanut tilojen tiivistämisen tarvetta.

 

Hanke etenee maakunnittain koko Suomen läpi. Nyt toimeenpano on käynnissä kolmessa maakunnassa (Pohjois-Karjala, Etelä-Karjala ja Päijät-Häme) ja sen on tarkoitus laajeta niin, että vuonna 2024 otetaan suunnitteluun seuraavat kuusi maakuntaa, vuonna 2025 niin ikään kuusi ja vuonna 2026 loput kolme maakuntaa. Suunnitelmissa sovittujen toimenpiteiden toteuttaminen tapahtuu vaiheittain tämän vuosikymmenen aikana. Vuonna 2030 on valmiina koko Suomen kattava asiakaspalveluverkko ja toimistotilaa on tiivistetty valtion toimitilastrategian mukaisesti.

 

Valtiovarainministeriö on valmistelemassa kevään 2023 aikana esitystä seuraavista kuudesta maakunnasta, joissa palvelu- ja toimitilaverkon alueellinen suunnittelu käynnistyisi vuoden 2024 alusta. Maakunnan liitot voivat toimittaa halutessaan näkemyksensä mikä vuosista 2024-2026 soveltuisi parhaiten maakunnan mukaantuloon palvelu- ja toimitilaverkkouudistuksen alueelliseen suunnitteluun. Näkemykset perusteluineen pyydetään lähettämään valtiovarainministeriöön viimeistään perjantaina 14.4.2023.