Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon maakuntaliitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://etelasavod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://etelasavod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakunnan yhteistyöryhmä
Pöytäkirja 25.01.2023/Pykälä 5

Kuva, joka sisältää kohteen teksti

Kuvaus luotu automaattisesti 

ESITYSLISTA

1/2023

1

Maakunnan yhteistyöryhmä

25.01.2023

Katsaus ajankohtaisiin ohjelma-asioihin

Maakunnan yhteistyöryhmä 25.01.2023 § 5  

Päätösehdotus

Merkitään selostusosan selvitys tiedoksi.

Päätös

Merkittiin asiat tiedoksi. Hyväksyttiin 1.2. aukeavan EAKR -haun valintaperusteet.

Selostus

EURA2021

Päätösosion valmistuminen EAKR ja ESR+ kehittämishankkeiden osalta tammikuun aikana, ensin muut, kuin ryhmähankkeet

Hankehakuilmoituksilla

-          vakioitu kertakorvaus kustannusmalli

-          päivitetty uudet yleiset valintaperusteet

Valtuuskuvaraportti

-          valtuusilmoitus vuodelta 2022. Hallintoviranomainen lähettää piakkoin valtuusilmoituksiin liittyvän erillisen ohjeen

Yritysrahoituksen tilanne

EAKR haku auki, yritysrahoitushakemuksia käsitellään

Hannu Mars ja Kristiina Laatikainen selvittivät yritysrahoituksen tilannetta.

Maaseuturahasto

Myöntövaltuudet sidottu lähes täysimääräisesti

Avautuvat haut

1.2.-17.3.2023 maakuntaliiton toimintalinjat 1, 2 ja 3

Haussa käytettävät erityiset valintaperusteet:

EAKR-Toimintalinja 1: Innovatiivinen Suomi 

Erityistavoite 1.1: Tutkimus- ja innovointivalmiuksien ja kehittyneiden teknologioiden 

käyttöönoton parantaminen (1.i) 

Erityistavoitteen sisältöön perustuvat valintaperusteet 

  • Hanke vahvistaa osaamista, ennakointi- tai innovointitoimintaa tai uusien teknologioiden kehittämistä 
  • Hanke tukee pk-yritysten tuotteiden, materiaalien, palvelujen tai tuotantomenetelmien kehittämistä, pilotointia ja kaupallistamista tai uusien teknologioiden käyttöönottoa ja hyödyntämistä  JTF
  • Hanke tukee kaupunkien ja kuntien pilotointi- ja kokeiluympäristöjen kehittämistä 
  • Hanke tukee elinkeinoelämän tarpeista lähtevää TKI-toimintaa 
  • Hanke edistää kasvuhakuista tai työllistävää yritystoimintaa 
  • Hanke edistää oppi- ja tutkimuslaitosten sekä elinkeinoelämän välistä yhteistyötä
  • Hanke tukee älykkääseen erikoistumiseen liittyviä alueiden välisiä ja/tai kansainvälisiä kumppanuuksia 

Horisontaaliset valintaperusteet: 

  • Hanke tukee sukupuolten tasa-arvoa 
  • Hanke tukee EU:n perusoikeuskirjan periaatteita ml. yhdenvertaisuutta, syrjimättömyyttä ja esteettömyyttä 
  • Hanke tukee kestävän kehityksen periaatteita ja unionin ympäristöpolitiikkaa 
  • Hanke tukee EU:n Itämeren alueen strategiaa 

Tarkentavat valintaperusteet: 

  • Hanke kohdistuu maakuntien strategioissa (erityisesti älykkään erikoistumisen strategia) tunnistettuihin kärkialoihin tai kehittämiskohteisiin 2/8 
  • Hanke kohdistuu valtakunnallisen teeman sisällöissä tunnistettuihin painotuksiin 
  • Hanke on kaupungin ja valtion välisen innovaatioekosysteemisopimuksen mukainen 

Erityistavoite 1.2: Digitalisaation etujen hyödyntäminen kansalaisten, yritysten ja julkishallinnon hyväksi (1.ii) 

  • Hanke edistää digitalisaation hyödyntämistä TKI-toiminnassa, 
  • Hanke tukee uusien digitaalisten työmenetelmien käyttöönottoa julkisella ja/tai yksityisellä sektorilla 
  • Hanke edistää digitalisaation ja sitä hyödyntävien teknologioiden soveltamista tai hyödyntämistä 
  • Hanke edistää jo rakennettujen tehokkaiden tietoliikenneverkkojen käyttöönottoa 
  • Hanke tukee älykkään ja vähäpäästöisen liikkumisen innovaatioita ja digitalisaatiota 
  • Hanke tukee pk-yritysten digitalisaatiota 
  • Hanke edistää kasvuhakuista tai työllistävää yritystoimintaa 
  • Hanke tukee pk-yrityksen kansainvälistymistä 
  • Hanke tukee digitaalisten innovaatiokeskusten käynnistämistä ja/tai kehittämistä 
  • Hanke tukee yritysten sähköistä liiketoiminnan, asiakaspalvelun tai teknologisen osaamisen kehittämistä ja teknologian käyttöönottoa 

Horisontaaliset valintaperusteet: 

  • Hanke tukee sukupuolten tasa-arvoa 
  • Hanke tukee EU:n perusoikeuskirjan periaatteita ml. yhdenvertaisuutta, syrjimättömyyttä ja esteettömyyttä 
  • Hanke tukee kestävän kehityksen periaatteita ja unionin ympäristöpolitiikkaa 
  • Hanke tukee EU:n Itämeren alueen strategiaa 

Tarkentavat valintaperusteet: 

  • Hanke kohdistuu maakuntien strategioissa (erityisesti älykkään erikoistumisen strategia) tunnistettuihin kärkialoihin tai kehittämiskohteisiin 
  • Hanke kohdistuu valtakunnallisen teeman sisällöissä tunnistettuihin painotuksiin 
  • Hanke on kaupungin ja valtion välisen innovaatioekosysteemisopimuksen mukainen 

Erityistavoite 1.3: Pk-yritysten kasvun ja kilpailukyvyn parantaminen (1.iii) 

  • Hanke parantaa pk-yritysten kasvu-, kansainvälistymis-, markkinointi- tai innovointivalmiuksia tai -edellytyksiä 
  • Hanke tukee pk-yritysten tuotteiden, palveluiden tai tuotantomenetelmien kehittämistä ja kaupallistamista tai uuden teknologian käyttöönottoa 
  • Hankkeella aktivoidaan pk-yritysten innovaatiotoimintaa tai uusien liiketoimintakonseptien syntymistä 
  • Hanke tukee pk-yrityksen kansainvälistymistä 
  • Hanke edistää kasvuhakuista tai työllistävää yritystoimintaa 
  • Hanke vahvistaa hiilineutraaliin talouteen liittyvää liiketoiminta- ja markkinaosaamista tai kehittää uusia tuote- ja palvelukonsepteja 
  • Hanke vahvistaa pk-yritysten valmiuksia luovan osaamisen hyödyntämiseen 
  • Hankkeella tuetaan uutta tai uudistuvaa liiketoimintaa tai yritysten jatkuvuutta 
  • Hankkeessa kehitetään ekosysteemejä, osaamiskeskittymiä tai verkostoja, joihin voi osallistua myös suuria yrityksiä 

Horisontaaliset valintaperusteet: 

  • Hanke tukee sukupuolten tasa-arvoa 
  • Hanke tukee EU:n perusoikeuskirjan periaatteita ml. yhdenvertaisuutta, syrjimättömyyttä ja esteettömyyttä 3/8 
  • Hanke tukee kestävän kehityksen periaatteita ja unionin ympäristöpolitiikkaa 
  • Hanke tukee EU:n Itämeren alueen strategiaa 

Tarkentavat valintaperusteet: 

  • Hanke kohdistuu maakuntien strategioissa (erityisesti älykkään erikoistumisen strategia) tunnistettuihin kärkialoihin tai kehittämiskohteisiin 
  • Hanke kohdistuu valtakunnallisen teeman sisällöissä tunnistettuihin painotuksiin 
  • Hanke on kaupungin ja valtion välisen innovaatioekosysteemisopimuksen mukainen 

EAKR-Toimintalinja 2: Hiilineutraali Suomi 

3.4 Erityistavoite 2.1: Energiatehokkuustoimenpiteiden edistäminen ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen (2.i) 

 Erityistavoitteen sisältöön perustuvat valintaperusteet 

  • Hanke tukee hiilineutraalien ratkaisujen tai toimintamallien kehittämistä 
  • Hanke edistää energiatehokkuutta koskevaa yhteistyötä eri toimijoiden välillä 
  • Hanke edistää uusiutuviin energialähteisiin tai energiatuotannon monipuolistamiseen liittyvää ja energiatehokkuutta lisäävää tutkimus- ja kehitystyötä 
  • Hanke edistää hiilineutraaliin talouteen liittyvien uusien energia- ja materiaalitehokkuutta parantavien toimintatapojen, teknologioiden ja ratkaisujen soveltamista yrityksissä 
  • Hanke tukee pk-yritysten kestävää kasvua ja uudistumista 
  • Hanke tukee pk-yrityksen kansainvälistymistä 
  • Hanke edistää pk-yritysten hiilineutraalisuutta edistävien tuotteiden, materiaalien, palvelujen tai tuotantomenetelmien kehittämistä, pilotointia ja kaupallistamista 
  • Hanke edistää elinkeinoelämäverkottunutta tutkimusta, yhteiskehittämistä tai julkisia innovatiivisia hankintoja energiansäästön tai energiatehokkuuden parantamiseksi 
  • Hanke kehittää työkaluja hiilineutraalisuustavoitteiden monitorointiin ja seurantaan osana kilpailukykyisten tuotteiden, palvelujen ja ratkaisujen kehittämistä sekä elinkeinoelämälähtöistä tutkimusta 
  • Hanke on kansallisen ilmasto- ja energiastrategian (NCEP) mukainen 
  • Hanke on pitkän aikavälin korjausrakentamisstrategian 2020-2050 mukainen 

Horisontaaliset valintaperusteet: 

  • Hanke tukee sukupuolten tasa-arvoa 
  • Hanke tukee EU:n perusoikeuskirjan periaatteita ml. yhdenvertaisuutta, syrjimättömyyttä ja esteettömyyttä 
  • Hanke tukee kestävän kehityksen periaatteita ja unionin ympäristöpolitiikkaa 
  • Hanke tukee EU:n Itämeren alueen strategiaa 

Tarkentavat valintaperusteet: 

  • Hanke kohdistuu maakuntien strategioissa (erityisesti älykkään erikoistumisen strategia) tunnistettuihin kärkialoihin tai kehittämiskohteisiin 
  • Hanke kohdistuu valtakunnallisen teeman sisällöissä tunnistettuihin painotuksiin 
  • Hanke on kaupungin ja valtion välisen innovaatioekosysteemisopimuksen mukainen 

3.5 Erityistavoite 2.2: Ilmastonmuutokseen sopeutumisen, riskien ehkäisemisen ja katastrofivalmiuden ja -palautuvuuden edistäminen 2.iv) 

 Erityistavoitteen sisältöön perustuvat valintaperusteet 

  • Hanke lisää neuvontaa ja tukea ilmastotyön organisoitumisessa ja resursoinnissa 
  • Hanke tukee ilmastoresilienssin vahvistamista ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi 
  • Hanke edistää hiilinielujen säilyttämistä 
  • Hanke tukee yritysten ja alueiden pilotointi- ja kokeiluympäristöjen kehittämistä hiilineutraaliuteen sekä ilmastonmuutokseen sopeutumiseen liittyen 
  • Hanke tukee elinkeinojen sopeutumista ilmastonmuutokseen 
  • Hanke tukee ilmastokestävyyden vahvistamista 
  • Hankkeessa kehitetään työvälineitä ilmastonmuutokseen sopeutumiseen ja riskienhallintaan liittyvien suunnittelukäytäntöjen ja -prosessien kehittämiseen 
  • Hankkeessa kehitetään innovatiivisia menetelmiä, teknologioita tai tuotteita, joiden avulla edistetään sopeutumista ilmastonmuutokseen 
  • Hanke on linjassa kansallinen ilmastonmuutokseen sopeutumissuunnitelman kanssa 
  • Hanke on linjassa kansallisen ja alueellisten riskiarvioiden kanssa 

Horisontaaliset valintaperusteet: 

  • Hanke tukee sukupuolten tasa-arvoa 
  • Hanke tukee EU:n perusoikeuskirjan periaatteita ml. yhdenvertaisuutta, syrjimättömyyttä ja esteettömyyttä 
  • Hanke tukee kestävän kehityksen periaatteita ja unionin ympäristöpolitiikkaa 
  • Hanke tukee EU:n Itämeren alueen strategiaa 

Tarkentavat valintaperusteet: 

  • Hanke kohdistuu maakuntien strategioissa (erityisesti älykkään erikoistumisen strategia) tunnistettuihin kärkialoihin tai kehittämiskohteisiin 
  • Hanke kohdistuu valtakunnallisen teeman sisällöissä tunnistettuihin painotuksiin 
  • Hanke on kaupungin ja valtion välisen innovaatioekosysteemisopimuksen mukainen 

Erityistavoite 2.3: Kiertotalouteen siirtymisen edistäminen (2.vi) 

Erityistavoitteen sisältöön perustuvat valintaperusteet 

  • Hanke tukee kiertotalouteen ja korkean jalostusasteen biotalouteen, cleantechiin tai hiilenkiertoon liittyvää TKI-toimintaa 
  • Hanke tukee kiertotalouden tiekarttojen valmistelua 
  • Hankkeessa kehitetään älykästä materiaalien hallintaa ja hillitään jätteiden syntyä 
  • Hanke edistää hiilensidontaan ja/tai hiilinieluihin liittyvää tutkimus- ja kehitystyötä 
  • Hankkeella kehitetään luonnonvara-alan kestävyyttä ja nostetaan luonnonvarojen ja teollisuuden sivutuotteiden jalostusastetta 
  • Hanke tukee pk-yritysten kestävää kasvua ja uudistumista 
  • Hanke tukee pk-yrityksen kansainvälistymistä 
  • Hanke edistää digitaalisia ratkaisuja kiertotalouteen siirtymisessä 
  • Hanke vahvistaa kiertotalouteen ja korkean jalostusasteen biotalouteen liittyvää liiketoiminta- ja markkinaosaamista ja kehittää uusia tuote- ja palvelukonsepteja 
  • Hankkeessa kehitetään ekosysteemejä, osaamiskeskittymiä ja verkostoja sekä tuetaan muita yhteistyömuotoja, joihin voi osallistua myös suuria yrityksiä 
  • Hanke on linjassa valtakunnallisen jätesuunnitelman kanssa 

Horisontaaliset valintaperusteet: 

  • Hanke tukee sukupuolten tasa-arvoa 
  • Hanke tukee EU:n perusoikeuskirjan periaatteita ml. yhdenvertaisuutta, syrjimättömyyttä ja esteettömyyttä 
  • Hanke tukee kestävän kehityksen periaatteita ja unionin ympäristöpolitiikkaa 
  • Hanke tukee EU:n Itämeren alueen strategiaa 

Tarkentavat valintaperusteet: 

  • Hanke kohdistuu maakuntien strategioissa (erityisesti älykkään erikoistumisen strategia) tunnistettuihin kärkialoihin tai kehittämiskohteisiin 
  • Hanke kohdistuu valtakunnallisen teeman sisällöissä tunnistettuihin painotuksiin 
  • Hanke on kaupungin ja valtion välisen innovaatioekosysteemisopimuksen mukainen 

EAKR-toimintalinja 3: Saavutettavampi Suomi 

Erityistavoite 3.1: Alueellisen ja paikallisen saavutettavuuden kehittäminen (3.ii) 

 Erityistavoitteen sisältöön perustuvat valintaperusteet 

  • Hankkeella tuetaan pk-yritysten investointeihin tai kasvuun vaikuttavia, kestäviä liikenne- ja/tai logistiikkainvestointeja, ml. kävelyn ja pyöräilyn yhteydet 
  • Hankkeella tuetaan maantieliikenteen parempaa yhteenliitettävyyttä muihin kuljetusmuotoihin nähden 
  • Hanke tukee älykkäitä ratkaisuja liikenteen ja kestävän liikkumisen tarpeisiin 
  • Hankkeella edistetään liikenneturvallisuutta alueellisesti tai paikallisesti tunnistetuissa kehittämiskohteissa 
  • Hankkeella tuetaan melutasoa alentavia toimia 
  • Hankkeella tuetaan kestävää, ilmastonmuutoksen kestävää, älykästä tai yhteenliitetympää alueellista tai paikallista saavutettavuutta 
  • Hanke on linjassa valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman kanssa 
  • Hanke on linjassa maakuntien liikennejärjestelmäsuunnitelmien kanssa 
  • Hanke on linjassa ELY-keskusten hankekorttien kanssa 