Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon maakuntaliitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://etelasavod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://etelasavod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 23.01.2023/Pykälä 12


 

EU:n rakennerahastokauden 2014-2020 hankkeitten paikanpäällä tehdyt varmennukset

 

Maakuntahallitus 23.01.2023 § 12  

267/15.03.00.00/2022  

 

 

Valmistelija

hallintojohtaja Janne Nulpponen, p. 0400 618 489, sp. etunimi.sukunimi@esavo.fi

 

Päätösehdotus

Esittelijä: Hallintojohtaja Janne Nulpponen

 

Maakuntahallitus merkitsee tiedoksi rahoittamille hankkeille tehdyt varmennukset.

 

Päätös

 

Merkittiin tiedoksi.

 

Kirsi Olkkonen ja Pekka Turunen ilmoittivat olevansa esteellisiä asian käsittelyyn ja poistuivat kokouksesta kokousasian käsittelyn ajaksi.

 

Pöytäkirja tarkastettiin kokousasian osalta kokouksessa.

 

Selostus

 

Maakuntaliitto tekee rahoittamiinsa hankkeisiin varmennuskäyntejä paikanpäällä sekä työ- ja elinkeinoministeriön tekemän otannan perusteella että omaan varmennussuunnitelmaan perustuen. Ohjelmakauden varmennuskäynnit ovat alkaneet syksyllä 2017.

 

Komission (EU) N:o 1303/2013 (yleisasetus), (EU) N:o 966/2012 (varainhoitoasetus) ja (EY) N:o 1828/2006 (täytäntöönpanoasetus) mukaiset paikanpäällävarmennukset suorittaa vastuuviranomainen (välittävä toimielin) rahoittamiensa hankkeiden osalta.

 

Maakuntaliiton roolista välittävänä toimielimenä säädetään laissa alueiden kehittämisestä ja rakannerahastotoiminnan hallinnoinnista (7/2014) § 11. Laissa alueiden kehittämisestä ja rakannerahastotoiminnan rahoittamisesta säädetään (8/2014) tarkastusoikeudesta §42, takaisinperinnästä § 37 takaisin maksettavan määrän korosta § 38. Tarkastus perustuu hallintoviranomaisen (TEM) vuoden 2020 toimeksiantoon päättyneelle vuodelle hyväksyttyyn tarkastussuunnitelmaan.

 

Maakuntaliiton hallinto- ja valvontajärjestelmäkuvauksen mukaisesti tarkastusten suorittaminen käytännössä on vastuutettu maksatusvalmistelusta vastaaville maksatusasiantuntijalle. Lisäksi tarkastukseen osallistuu mahdollisuuksien mukaan hankkeen valvoja, jonka vastuulla on hankkeen toiminnallisen toteutumisen varmistaminen.

 

Varmennushavainnoissa käytetään neliasteista luokitusta:

1. Hankkeessa ei ole todettu olennaista huomautettavaa

2. Hankkeessa todettiin menettelytapavirheitä, joilla ei ole vaikutusta tukikelpoisuuteen

3. Hankkeessa todettiin olennaisia menettelytapavirheitä, joilla on vaikutus maksetun tuen tukikelpoisuuteen

4. Hankkeessa todettiin tukikelpoisuusvirheitä, joilla on vaikutus maksetun tuen tukikelpoisuuteen

 

TEM:n toimeksiannosta varmennettavia hankkeita vuodelle 2022 oli seitsemän. Tiedot varmennetuista hankkeista:

 

Hanke nro

Hankkeen nimi

Toteuttaja

Varmen-nuspvm.

Havain-to

A77627

Teollisen puurakentamisen ja teknisen testauksen laboratorio

Etelä-Savon kampuskiinteistöt kuntayhtymä

13.12.2022

4.

 

 

A77623

Palosuojauksen pitkäaikaiskestävyys

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy

16.12.2022

2.

A76902

Rebuild Business - yritysten toimintaympäristön häiriötilanteisiin varautuminen ja
omistajanvaihdoksien toteuttaminen Etelä-Savon alueen elinvoiman säilyttämiseksi.

Itä-Savon Uusyrityskeskus ry

24.11.2022

2.

A76517

GeoNaCu Saimaa - Anttolan luonnonkeskuksen, Ristiinan Astuvansalmen
kalliotaidekeskuksen ja Saimaa Geoparkin kehittäminen

Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy

19.12.2022

2.

A76397

Saimaa-ilmiöllä elinvoimaa Järvi-Suomeen - Savonlinna Euroopan
kulttuuripääkaupungiksi 2026

Savonlinnan kaupunki

4.8.2022

2.

A76233

NANOTOMO -Laite -
Materiaalitutkimusympäristön
kehittäminen

Kaakkois-Suomen
Ammattikorkeakoulu Oy

14.9.2022

1.

A75604

Etelä-Savo monipaikkaisen asumisen edelläkävijäksi 2019-2021

Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy

Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti

14.12.2022

4.