RSS-linkki
Kokousasiat:https://etelasavod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Maakuntahallitus
Pöytäkirja 31.10.2022/Pykälä 158
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Uusiutuva ja osaava Suomi ohjelman 2021-2027 vuoden 2022 toinen haku
Maakuntahallitus 31.10.2022 § 158
2/15.03.00.00/2022
Valmistelija
kehittämisjohtaja Merja Olenius, p. 040 619 7210, sp. etunimi.sukunimi@esavo.fi
Päätösehdotus
Esittelijä: Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen
Maakuntahallitus merkitsee Uusituva ja osaava Suomi ohjelman 2021-2027 toisen hankehaun tilanteen tiedoksi.
Päätös
Merkittiin tiedoksi.
Selostus
Ohjelmakauden 2021-2027 toinen hankehaku oli Etelä-Savon maakuntaliiton osalta auki 1.8.-30.9.2022. Haettavana oli rahoitusta vuosien 2021-2022 valtuuksista enintään 979 000 euroa toimintalinjalta 3, saavutettavampi suomi ja sen erityistavoitteesta Alueellisen ja paikallisen saavutettavuuden kehittäminen.
Erityistavoitteessa keskeisessä asemassa olevia tieliikenneinvestointeja toteutetaan ainoastaan Itä- ja Pohjois-Suomessa käyttäen pohjoisen harvaan asuttujen alueiden erillisrahoitusta. Erityistavoitteen toimenpiteillä parannetaan ja nykyaikaistetaan pk-yritysten kilpailukyvyn kannalta tärkeitä maantieliikenteen- ja logistiikan yhteyksiä, eri liikkumis- ja kuljetusmuotojen yhteen liitettävyyttä, elinkeinoelämää ja pk-yritysten toimintaympäristöä kehittäviä tieliikenneväyliä ja -palveluita, kävelyn ja pyöräilyn yhteyksiä sekä liikenneturvallisuutta. Erityistä huomiota kiinnitetään hankkeiden taloudelliseen, sosiaaliseen ja ekologiseen kestävyyteen eri käyttäjäryhmien näkökulmasta.
Hankehakuun jätettiin määräajassa yksi hakemus, jossa haetaan 303 354 euron rahoitusta.
| Edellinen asia | Seuraava asia |