Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon maakuntaliitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://etelasavod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://etelasavod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallituksen työjaosto
Pöytäkirja 11.08.2022/Pykälä 46


 

Maakuntahallituksen kokousasioiden valmistelu

 

Maakuntahallituksen työjaosto 11.08.2022 § 46  

    

 

 

 

Päätösehdotus

Esittelijä:Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

 

Maakuntahallituksen työjaosto käy evästyskeskustelun maakuntahallitukselle valmisteltavista kokousasioista:
1) Maakuntavaltuuston päätösten täytäntöönpano, valtuustoaloitteen käsittely

2) Maakuntaliiton taloustilanne 1-6/22 tiedoksi

3) Maakuntaliiton vuoden 2023 toiminta- ja taloussuunnitelman valmistelu

4) Etelä-Savon 3. vaihemaakuntakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma

5) Lausunto Lahden kaupunkiseutusuunnitelman ja Päijät-Hämeen rakennemalliluonnoksesta

6) Ohjelmakauden 2021-2027 ensimmäisen rahoitushaun tilannekatsaus

7) Kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishankkeen rahoituksen hakeminen vuodelle 2023

8) Maakuntahallituksen päätöksen 22.11.2021 § 199 uudelleen käsittely oikaisuvaatimuksena

9) YhES-järjestöneuvottelukunnan sääntömuutokset ja jäsenhaun aloittaminen

10) Etelä-Savon alueellinen hyvinvointikertomus tiedoksi

11) Maakuntavaltuuston jäsenmuutos/Raimo Luukkasen ero luottamustoimesta tiedoksi

12) MYR:n jäsenmuutos/ Juhani Jenun ero luottamustehtävästä

13) Pieksämäen ja Sulkavan laajakaistahankkeiden 2022 toteuttajan valinta

14) Saimaa ERG 2024 -sitoumus

15) Kuntabarometrin tulosten esittelu/Etelä-Savon yrittäjät ja kauppakamari

16) Maakuntajohtajan ajankohtaiskatsaus

 

Päätös

 

Maakuntahallituksen työjaosto kävi evästyskeskustelun maakuntahallitukselle valmisteltavista kokousasioista.

 

 

Selostus

 

Hallintosäännön 18 § mukaan maakuntahallituksen työjaoston tehtävänä on tukea maakuntajohtajaa maakuntahallituksen kokousasioiden valmistelussa.