Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon maakuntaliitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://etelasavod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://etelasavod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö
Pöytäkirja 09.06.2022/Pykälä 58


 

Ajankohtaiset rakennerahastoasiat

 

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö 09.06.2022 § 58  

    

 

 

 

 

 

Päätösehdotus

 

Merkitään tiedoksi.

 

Päätös

 

Merkittiin tiedoksi.

 

Selostus

 

Vanha Ohjelmakausi

 

  • Odotetaan tietoa palautuvista varoista kesä-/heinäkuussa
  • Maakuntaliitto vastasi VN kyselyyn koskien REACT EU -varojen lisätarvetta, että tarvetta ei ole

 

  • Vanhan ohjelmakauden 2014-2020 päättämiseen liittyvät toimet (TEM kirje 24.5.2022)

 

Keskeiset sulkemiseen liittyvät päivämäärät :

-31.8.2023 Hankkeiden toteuttaminen päättyy pääsääntöisesti

-31.12.2023 Tukikelpoisuusaika päättyy Tosiasiallisesti aiheutuviin kustannuksiin perustuen korvattavat kustannukset oltava tuensaajien maksamia

-31.3.2024 Maksatuspäätökset pääsääntöisesti tehty ja maksettu

-30.6.2024 Kaikki maksatuspäätökset ml. oikaisuvaatimukset tehty ja maksettu -01/2025 Viimeisen tilivuoden menojen vahvistaminen Paikan päällä varmennukset tehty ja havainnot käsitelty

 

Mikäli hankkeissa ilmaantuu jatkotoimenpiteisiin johtavia havaintoja ohjelman sulkemisen jälkeen, niiden käsittelystä ohjeistetaan myöhemmin. Hankkeiden toteuttamisaika ja hankkeiden sulkeminen Pääsääntöisesti hankkeiden tukipäätöksen mukaisen toteuttamisajan on päätyttävä 31.8.2023 mennessä. Hankkeiden toteuttamisaikaa on mahdollista jatkaa tukipäätöksellä 31.12.2023 asti, mutta vain siinä tapauksessa, että tuensaajan on mahdollista myös maksaa hankkeesta tosiasiallisesti aiheutuviin kustannuksiin perustuen korvattavat kustannukset viimeistään 31.12.2023 mennessä (yleisasetus (EU)1303/2013 65 artiklan kohta 2). Mikäli toteuttamisaikaa jatketaan, välittävän toimielimen on varmistettava, että hankkeen viimeinen maksatushakemus saadaan käsiteltyä hyvissä ajoin ennen viimeisen tilivuoden päättymistä 30.6.2024.

 

  • Myöskään ELY-keskus ei ole hakenut lisää REACT-rahaa.
  • Kristiina L. lertoi vanhasta yritysrahoituksesta.

 

Uusi Ohjelmakausi

 

  • Odotetaan Eura2021 -järjestelmän hakemusten käsittely- ja päätöksenteko-osioiden valmistumista - kestävän kaupunkikehittämisen haku päättynyt ja hakemus odottaa käsittelyä
  • Sovittava yhdessä TL 3 infopäivä aiheet, ajankohta + esiintyjät
  • Maakuntaliiton hakuinfo koskien palkkakustannuksia 14.6. klo 14
  • Hakuinfo kansalaistoimijalähtöisestä kehittämisestä 10.6. klo 13.00 teams/Ely
  • Ely-keskuksen EAKR -hankehaku, joka kohdistuu toimintalinjaan Hiilineutraali Suomi. Haku päättyy 20.6.
  • Euroopan sosiaalirahasto plus (ESR+) -haku, joka kohdistuu Etelä-Savossa toimintalinjaan 4: Työllistävä, osaava ja osallistava Suomi. Hakemukset jätetään EURA 2021 -järjestelmässä Etelä-Savon ELY-keskukselle. Haku päättyy 20.6.
  • Lisäksi Etelä-Savon ELY-keskuksessa on maaliskuun puolivälistä alkaen ollut haettavana yrityksen kehittämisavustusta. Yritysten kehittämisavustushakuun tullut n. 100 hakemusta. Työkalu ei vielä valmis päätösten tekemiseen.
  • JTF valmistelu on edelleen kesken ja komission palautteen perusteella tehdään täydennyksiä alueellisiin suunnitelmiin.

 

Maaseutuohjelma

  • Haku on auki ja se päättyy huhtikuun lopussa.
  • On sekä normaali haku, että Järvi-Suomen ympäristö ja ilmasto-ohjelman haku.
  • Hakemuksia on tullut JÄSMY -hakuun hyvin, mutta Etelä-Savoon ei monta.
  • Hakuun[SK(1] on korvamerkattu 100 000 euroa / ELY, kokonaisuudessaan 500 000 euroa.
  • Hausta on syytä informoida, jotta saataisiin lisää hakemuksia myös Etelä-Savoon.

 

 


[SK(1]JÄSMY-HAKUUN on korvamerkattu.