Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon maakuntaliitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://etelasavod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://etelasavod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 16.05.2022/Pykälä 81


 

Valtuus CASPPER-hankkeeseen mukaan lähtemiseen

 

Maakuntahallitus 16.05.2022 § 81  

272/15.04.00/2022  

 

 

Valmistelija

kehittämisjohtaja Merja Olenius, p. 040 629 7210, sp. etunimi.sukunimi@esavo.fi

 

Päätösehdotus

Esittelijä: Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

 

Maakuntahallitus valtuuttaa viraston osallistumaan CASPPER- hankkeen hakemiseen ja toteuttamiseen 1.1.2023-31.12.2026 ja kohdentamaan hankkeeseen omarahoitusta enintään 40 000 euroa.

 

Päätös

 

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Selostus

 

Itä-Suomen yliopiston (UEF) Karjalan tutkimuslaitos on lähestynyt Etelä-Savon maakuntaliittoa ja tarjonnut mahdollisuutta osallistua CASPPER - hankkeeseen, johon UEF hakee rahoitusta INTERREG Europe -rahastosta. Kyseessä on Euroopan supistuvien, väestöä voimakkaasti menettävien maaseutualueiden kehittämishanke.  Etelä-Savoa on pyydetty mukaan hankekumppaniksi Suomesta, koska maakunta on hyvä esimerkki väestöään menettävästä maaseutualueesta. Hankkeen nimi englanniksi on Citizen Activation in Shrinking rural areas to develop Place-based Policies for Enhancing Resilience (CASPPER).

 

Keskeinen kysymys onkin, kuinka supistuminen toteutetaan. Etelä-Savossa odotetaan, että hanke tuo lisänäkökulmaa myös monipaikkaisuuskehitykseen, joka on yksi maakunnan kehittämisteemoista. Hankkeessa on tärkeintä, että älykkään supistumisen alla voidaan määritellä yksityiskohtaisempi kehittämiskeino/interventio, jota Etelä-Savossa toteutetaan hankkeessa työsuunnitelman mukaisesti. Kunnat ovat tässä luonnollisesti keskeisiä sidos-/kohderyhmiä. Kehittämiskeinon/interventio valinnassa on tärkeää myös se, että se voidaan tunnistettavasti sitoa EU -rakennerahasto-ohjelmaan.

 

Kunnat ja alueet, joiden väkiluku vähenee jatkuvasti, voivat kuitenkin itse asiassa menestyä monilla elämänlaadun indikaattoreilla, mikä saattaa tehdä niistä houkuttelevia joillekin ihmisille jäämään tai jopa asettumaan - siinä määrin, että alueella säilyisi riittävä elinvoimaisuus erityisellä osaamisellaan ja kulttuuriperinnöllään.

 

Supistukseen tarvitaan älykkäitä lähestymistapoja, jotka tarkoittavat hyvin harkittua ja paikallisesti räätälöityä hillintä- ja sopeutumistoimenpiteiden yhdistelmää, jossa otetaan entistä enemmän huomioon kansalaisten tarpeet. Supistuminen on aihe, josta on kuultava asukkaita ja siitä on käytävä keskustelua, jotta se saatetaan rehellisesti poliittiselle asialistalle. Tätä varten tarvitaan huolella suunnitellun skaalaus- ja mitoitusten lisäksi innovatiivisia ratkaisuja riittävän palvelutason ylläpitämiseen ja paljon enemmän panostusta hyvinvointiin laajassa mielessä.

 

Hankkeen hakija on UEF ja sen suunniteltu toteutusaika on 1.1.2023-31.12.2026. Hankkeen kokonaisbudjetti on n. 1,0- 1,5 M €. Maakuntaliiton hankebudjetti neljälle vuodelle olisi noin 200 000. Tämä tarkoittaa noin 40 000 € kokonaiskustannusta koko hankkeen ajalta/ 10 000 euroa vuosi. Kysymyksessä ei ole maakuntaliitolta (tai kunnilta) haettava rahoitus, vaan maakuntaliitto saa hankerahaa hankkeen toteutukseen, kuten normaalissa rakennerahastohankkeessa. Maakunnan toimenpiteiden palvelukseen on tarkoitus rekrytoida hankkeesta vastaava työntekijä. Omarahoitusosuus on 20 % maakuntaliiton kustannuksista. Vuosittainen kustannus on siten 10 000€. 

 

UEF suunnittelee jättävänsä hankehakemuksen toukokuun lopussa ja päätös saadaan kesälomien jälkeen elo-syyskuussa. Aloitusneuvottelujen jälkeen arvioitu hankkeen alkamisajankohta on 1.1.2023 Hankkeessa on mukana 6-7 EU -maata alueineen.