Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon maakuntaliitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://etelasavod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://etelasavod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 16.05.2022/Pykälä 84


 

EU:n rakennerahastokauden 2014-2020 hankkeitten paikanpäällä tehdyt varmennukset

 

Maakuntahallitus 16.05.2022 § 84  

267/15.03.00.00/2022  

 

 

Valmistelija

hallintojohtaja Janne Nulpponen, p. 0400 618 489, sp. etunimi.sukunimi@esavo.fi

 

Päätösehdotus

Esittelijä: Hallintojohtaja Janne Nulpponen

 

Maakuntahallitus merkitsee tiedoksi rahoittamille hankkeille tehdyt varmennukset ja toteaa, ettei havainnoista aiheudu takaisinperintöjä.

 

Hanke nro

Hankkeen nimi

Toteuttaja

Varmen-nuspvm.

Havain-to

A74758

Kasvua ja kansainvälistymistä tukevien yritysinvestointien edistäminen Etelä-Savossa

Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy ja Savonlinnan hankekehitys Oy

8.3.2022

2.

 

 

A76049

PATE-Pakkaskonsentrointilaitteiden kehitys teollisiin elintarvikeprosesseihin sekä ympäristösovelluksiin

Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT

8.3.2022

1.

A75707

Uudet haitta-aineet jätevesissä ja järviympäristössä eteläisellä Saimaalla - UHASA

Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT

8.3.2022

1.

A76369

Luonto-Saimaa - luontomatkailun kehittämisprojekti

Savonlinnan Hankekehitys Oy, Metsähallitus ja Savonlinnan Seudun Matkailu Oy

28.4.2022

2.

A75413

VisitSaimaa 2 - Lakeland Finland 2019-2021

Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy

28.4.2022

3.

 

 

Päätös

 

Merkittiin tiedoksi.

 

Pekka Turunen ja Juha Kukkonen poistuivat esteellisinä kokouksesta asian käsittelyn ajaksi.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän kokousasian osalta kokouksessa.

 

Selostus

 

Maakuntaliitto tekee rahoittamiinsa hankkeisiin varmennuskäyntejä paikanpäällä sekä työ- ja elinkeinoministeriön tekemän otannan perusteella että omaan varmennussuunnitelmaan perustuen. Ohjelmakauden varmennuskäynnit ovat alkaneet syksyllä 2017.

 

Komission (EU) N:o 1303/2013 (yleisasetus), (EU) N:o 966/2012 (varainhoitoasetus) ja (EY) N:o 1828/2006 (täytäntöönpanoasetus) mukaiset paikanpäällävarmennukset suorittaa vastuuviranomainen (välittävä toimielin) rahoittamiensa hankkeiden osalta.

 

Maakuntaliiton roolista välittävänä toimielimenä säädetään laissa alueiden kehittämisestä ja rakannerahastotoiminnan hallinnoinnista (7/2014) § 11. Laissa alueiden kehittämisestä ja rakannerahastotoiminnan rahoittamisesta säädetään (8/2014) tarkastusoikeudesta §42, takaisinperinnästä § 37 takaisin maksettavan määrän korosta § 38. Tarkastus perustuu hallintoviranomaisen (TEM) vuoden 2020 toimeksiantoon päättyneelle vuodelle hyväksyttyyn tarkastussuunnitelmaan.

 

Maakuntaliiton hallinto- ja valvontajärjestelmäkuvauksen mukaisesti tarkastusten suorittaminen käytännössä on vastuutettu maksatusvalmistelusta vastaaville maksatusasiantuntijalle. Lisäksi tarkastukseen osallistuu mahdollisuuksien mukaan hankkeen valvoja, jonka vastuulla on hankkeen toiminnallisen toteutumisen varmistaminen.

 

Varmennushavainnoissa käytetään neliasteista luokitusta:

  1. Hankkeessa ei ole todettu olennaista huomautettavaa
  2. Hankkeessa todettiin menettelytapavirheitä, joilla ei ole vaikutusta tukikelpoisuuteen
  3. Hankkeessa todettiin olennaisia menettelytapavirheitä, joilla on vaikutus maksetun tuen tukikelpoisuuteen
  4. Hankkeessa todettiin tukikelpoisuusvirheitä, joilla on vaikutus maksetun tuen tukikelpoisuuteen

 

TEM:n toimeksiannosta vuodelle 2021 maakuntaliitolla on 18 varmennettavaa hanketta. Näistä 13 on tehty joulukuun alkuun 2021 mennessä ja nyt esiteltävät loput viisi varmennusta tammi-huhtikuussa 2022.

 

TEM:n toimeksiannosta varmennettavia hankkeita vuodelle 2022 on seitsemän.