Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon maakuntaliitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://etelasavod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://etelasavod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö
Pöytäkirja 13.05.2022/Pykälä 46


 

Ajankohtaiset rakennerahastoasiat

 

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö 13.05.2022 § 46  

    

 

 

 

 

 

Päätösehdotus

 

Merkitään tiedoksi.

 

Päätös

 

Merkittiin tiedoksi.

 

Selostus

 

Vanha ohjelmakausi

 

  • Pohjois-Savosta siirtyy EAKR myöntövaltuutta 128 000 euroa TL2  Etelä-Savon liitolle Puumalan hanketta varten
  • Päätöstä palautuvista myöntövaltuuksista odotellaan EAKR TL2 500 000 euroa
  • Teknistä tukea saatiin lisää vielä vanhalle ohjelmakaudelle

 

Uusi ohjelmakausi

 

  • Valtakunnalliset teemat

 

  • Maakunnan kehittämispäivä sidosryhmille 25.5. aamupäivällä klo 9-12 (MYRs jäsenet tervetulleita).

 

  • Hakujen aikataulu -EAKR TL 1 ja 2 auki 13.5.-12.8.2022. Myös naapurimaakunnat pitävät hakuja auki elokuun puoliväliin.

 

  • JTF suunnitelmaa on etenemässä rahoitussuunnitelmaksi

 

ELY

  • Valtakunnalliset osaamis- ja innovaatioverkostot haku päöättyi 10.5 (ELY)

 

  • EAKR + ESR -haut ovat avoimena 12.5.-20.6.2022

 

  • EAKR uusi kierros syksyllä

 

  • Kansalaislähtöisen kehittäjätoiminnan haku kesä-syyskuu

 

  • Lastensuojelun kehittämine TL 5 syksyllä

 

  • TL 3 elo-syyskuu

 

  • Yritysrahoitushaku on ollut auki jo jonkin aikaa

 

  • Myös Ely keskus haki palautuvia myöntövaltuuksia TL2

 

 

Maaseutuohjelma

 

Viime kokouksen jälkeen ei uutta kerrottavaa. CAP27 on käynyt komissiossa tutkittavana ja kysymykset palautuivat Suomeen vastattaviksi Tämän jälkeen alueellisten ohjelmien toteutus voidaan aloittaa.