Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon maakuntaliitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://etelasavod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://etelasavod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 25.04.2022/Pykälä 59


 

Maakuntajohtajan työn arviointi vuodelta 2021

 

Maakuntahallitus 25.04.2022 § 59  

77/01.01.02/2022  

 

 

Valmistelija

hallintojohtaja Janne Nulpponen, p. 0400 618 489, sp. etunimi.sukunimi@esavo.fi

 

Päätösehdotus

Esittelijä: Maakuntahallituksen puheenjohtaja

 

Maakuntahallitus merkitsee tiedoksi maakuntahallituksen puheenjohtajan selostuksen käydystä arviointi- ja tavoitekeskustelusta. Maakuntahallitus päättää korottaa arviointikeskustelussa arvioidun ammatinhallinnan ja työssäsuoriutumisen perusteella maakuntajohtaja Pentti Mäkisen palkan henkilökohtaista lisää 200 eurolla kuukaudessa 1.4.2022 alkaen.

 

Päätös

 

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Maakuntaliiton viran- ja toimenhaltijat poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. Maakuntahallituksen puheenjohtaja toimi pöytäkirjanpitäjänä kokousasian osalta.

 

Selostus

 

Maakuntahallituksen ja -valtuuston puheenjohtajistot ovat käyneet maakuntajohtaja Pentti Mäkisen kanssa tämän johtajasopimuksen mukaisen arviointi- ja tavoitekeskustelun 21.3.2022. Keskusteluun osallistuivat maakuntajohtajan lisäksi maakunhallituksen puheenjohtaja Arto Sepponen, maakuntahallituksen II varapuheenjohtaja Eija Stenberg ja maakuntavaltuuston I varapuheenjohtaja Hannu Auvinen.

 

Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaan viranhaltijalle/työntekijälle voidaan maksaa toimivaltaisen viranomaisen päätöksellä varsinaiseen palkkaan kuuluvaa euromääräistä henkilökohtaista lisää. Henkilökohtaista lisää maksetaan Etelä-Savon maakuntaliitossa viranhaltijan/työntekijän työsuorituksen arvioinnin perusteella.

 

 

Maakuntahallitus 24.01.2022 § 13 

 

 

 

Valmistelija

hallintojohtaja Janne Nulpponen, p. 0400 618 489, sp. etunimi.sukunimi@esavo.fi

 

Päätösehdotus

Esittelijä: Maakuntahallituksen puheenjohtaja

 

Maakuntahallitus käy evästyskeskustelun maakuntajohtajan arviointi- ja tavoitekeskustelusta.

 

Päätös

Maakuntahallitus kävi evästyskeskustelun maakuntajohtajan arviointi- ja tavoitekeskustelusta.

 

Maakuntaliiton viran- ja toimenhaltijat poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. Maakuntahallituksen puheenjohtaja toimi pöytäkirjanpitäjänä kokousasian osalta.

 

Selostus

 

Maakuntahallitus on hyväksynyt 22.9.2014 §:ssä 140 maakuntajohtaja Pentti Mäkisen maakuntajohtajasopimuksen. Sopimuksen mukaan kunkin kalenterivuoden alussa maakuntajohtaja käy hallituksen ja valtuuston puheenjohtajistojen kanssa arviointi- ja tavoitekeskustelun. Tässä keskustelussa sovitaan maakuntajohtajan tehtävien painopisteistä alkavalle vuodelle.