Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon maakuntaliitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://etelasavod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://etelasavod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö
Pöytäkirja 07.04.2022/Pykälä 40


 

Ajankohtaiset rakennerahastoasiat

 

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö 07.04.2022 § 40  

    

 

 

 

 

 

Päätösehdotus

 

Merkitään tiedoksi.

 

Päätös

 

Merkittiin tiedoksi.

 

Selostus

 

Vanha ohjelmakausi

 

  • Maakuntaliiton osalta vanhan ohjelmakauden myöntövaltuudet ovat tässä vaiheessa käytetty, ottaen huomioon edellisessä pykälässä käsitellyn Memory lab -hankkeen.
  • Palautuvia varoja on haettu liitolle 500 000 euroa, joista ratkaisu tulee tänä keväänä. Myös ELY on hakenut purkautuvia EAKR valtuuksia jonkin verran.
  • ESR jatkuva haku edelleen käynnissä, satoja tuhansia myöntövaltuutta vielä jäljellä
  • REACT EU ESR valtuutta vielä noin miljoona euroa

 

 

Uusi ohjelmakausi

 

Hankehaut

  • TEM testaa nyt Eura 2021 -järjestelmän ESR ja EAKR hakutoimintoja ja haut auki mahdollisesti ensikuun puolivälissä ja samalla myös viranomaiskäsittely ja palautus täydennettäväksi onnistuu järjestelmässä.
  • Euran päätösosio tuotannossa aikaisintaan toukokuussa

ja maksatukset joskus syksyllä

  • hakemuksia päästään käytännössä käsittelemään kesäkuussa ja elokuussa ensimmäiset päätökset
  • Tänä vuonna "tuskin valmistuu" Eura 2021 esim. jatkotoimenpiteet, loppuraportit, paikan päällä tarkastukset, jälkiseuranta..
  • loppuvuoden haut mietintään - joudutaanko muuttamaan aiemmin tehtyä suunnitelmaa aikataulun tarkentuessa - seuraavaan myrsiin sekä liiton, että ELY:n hakujen vuosikellot käsittelyyn - toimitetaan esityslistalle, katsotaan yhdenmukaistetaanko hakujen aikatauluja
  • ELY / ESR - kansalaislähtöisille hankkeille haku ehkä ennen kesälomia
  • JTF aikataulu on myös vielä auki
  • TL 3 toukokuun myrsiin ehdotus hakuilmoituksesta ja kesällä haku auki

 

Viikolla 19 välittäville toimielimille TEM koulutus hakemusten käsittelystä

 

Hakijoiden koulutus

  • Miksein kanssa pidetty palaveri - Miksein johtoryhmälle uuden ohjelmakauden rahoituksesta info, kun havaittiin hanke-esittelyissä suuria hankeaihioita suhteessa myönnettäviin valtuuksiin.
  • Uudella ohjelmakaudella hankkeiden laatu korostuu ja tulee ikään kuin kilpailua
  • Yli miljoonan hankkeilta pitää jo vaatia vaikuttavuutta
  • Keskustelua on syytä jatkaa varsinkin isojen hanketoimijoiden kanssa

 

Yritystuet

  • Vanhan ohjelmakauden yritysrahoitusta on vielä jäljellä pariin hankkeeseen
  • Toistakymmentä hakemusta jätetty Etelä-Savoon uudessa Eurassa - Itä-Suomessa eniten
  • Uudessa Eurassa hakemusten käsittely hieman pettymys

 

 

Maaseutuohjelma

 

  • Haku on auki ja se päättyy huhtikuun lopussa.
  • On sekä normaali haku, että Järvi-Suomen ympäristö ja ilmasto-ohjelman haku.
  • Hakemuksia on tullut JÄSMY -hakuun hyvin, mutta Etelä-Savoon ei monta.
  • JÄSMY -hakuun on korvamerkattu 100 000 euroa / ELY, kokonaisuudessaan 500 000 euroa.
  • Hausta on syytä informoida, jotta saataisiin lisää hakemuksia myös Etelä-Savoon.