Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon maakuntaliitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://etelasavod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://etelasavod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 21.03.2022/Pykälä 44


4 Valintaesitys AiMBRYO

 

Päätös valtion vastinrahoituksen ja Euroopan aluekehitysrahaston osarahoituksesta: AiMBRYO - Keinoälyn hyödyntäminen kuusen solukkotaimien idätyksessä ja saannon maksimoinnissa

 

Maakuntahallitus 21.03.2022 § 44  

116/15.03.00.01/2022  

 

 

Valmistelija

Anne-Maarit Perälä, puh. 040 664 0821, anne.perala@esavo.fi

 

Päätösehdotus

Esittelijä: Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

 

Maakuntahallitus puoltaa Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:lle AiMBRYO - Keinoälyn hyödyntäminen kuusen solukkotaimien idätyksessä ja saannon maksimoinnissa  -hankkeeseen tuen myöntämistä valtion ja Euroopan aluekehitysrahaston osarahoituksena enintään 387350 euroa.

 

Hankkeen hyväksytty kesto on 01.04.2022-30.09.2023. Hakemukseen perustuvat, hyväksyttävät kustannukset ovat toteutusaikana 484188 euroa. Tuen osuus hankkeen kokonaiskustannuksista on 80 %.

 

Hanke kuuluu Kestävää kasvua ja työtä 2014 - 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman toimintalinjaan 2. Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen, erityistavoitteeseen 4.1. Tutkimus-,osaamis- ja innovaatiokeskittymien kehittäminen alueellisten vahvuuksien pohjalta.

 

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö on puoltanut hankkeen rahoittamista.

 

Esittelijä tekee rahoituspäätöksen tämän päätöksen perusteella EURA 2014 -tietojärjestelmässä.

 

Päätös

 

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Selostus

 

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy on hakenut Euroopan aluekehitysrahaston rahoitusta hankkeelle AiMBRYO - Keinoälyn hyödyntäminen kuusen solukkotaimien idätyksessä ja saannon maksimoinnissa. Hankkeen osatoteuttaja on Luonnonvarakeskus (Luke). Hankkeen tiedot liitteenä.

 

Perusteet:

Laki alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista 7/2014

Valtioneuvoston asetus alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista 356/2014

Laki alueiden kehittämisen ja rakennerahastohankkeiden rahoittamisesta 8/2014

Valtioneuvoston asetus alueiden kehittämisen ja rakennerahastohankkeiden rahoittamisesta 357/2014

Valtioneuvoston asetus rakennerahastoista osarahoitettavien kustannusten tukikelpoisuudesta 358/2014

 

Kestävää kasvua ja työtä 2014 - 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma

Etelä-Savon maakuntaohjelma vuosille 2018 - 2021

Etelä-Savon maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma 2018 - 2019

Etelä-Savon maakunnan toimeenpanosuunnitelman rahoitussuunnitelma 2018 - 2019

Etelä-Savon älykkään erikoistumisen strategia 2018 - 2021

 

Yleisasetus (EU) N:o 1303/2013, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan aluekehitysrahastoa, Euroopan sosiaalirahastoa, koheesiorahastoa, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastoa ja Euroopan meri- ja kalatalousrahastoa koskevista yhteisistä säännöksistä sekä Euroopan aluekehitysrahastoa, Euroopan sosiaalirahastoa, koheesiorahastoa ja Euroopan meri- ja kalatalousrahastoa koskevista yleisistä säännöksistä sekä neuvoston asetuksen (EY) N:o 1083/2006 kumoamisesta

 

EAKR-asetus (EU) N:o 1301/2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan aluekehitysrahastosta ja Investoinnit kasvuun ja työpaikkoihin -tavoitetta koskevista erityissäännöksistä sekä asetuksen (EY) N:o 1080/2006 kumoamisesta