Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon maakuntaliitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://etelasavod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://etelasavod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 21.03.2022/Pykälä 43



 

Päätös valtion vastinrahoituksen ja Euroopan aluekehitysrahaston osarahoituksesta: Lietteen roolin vahvistaminen kiertotaloudessa - innovatiivinen hyötykäyttö vedenkäsittelyssä, akkumateriaaleissa ja 3D-tulostuksessa

 

Maakuntahallitus 21.03.2022 § 43  

156/15.03.00.01/2022  

 

 

Valmistelija

Rahoituskoordinaattori Soile Laitinen, p. 040 682 2205, etunimi.sukunimi(a)esavo.fi

 

Päätösehdotus

Esittelijä: Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

 

Maakuntahallitus puoltaa Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT:lle - Lietteen roolin vahvistaminen kiertotaloudessa - innovatiivinen hyötykäyttö vedenkäsittelyssä, akkumateriaaleissa ja 3D-tulostuksessa -hankkeeseen tuen myöntämistä valtion ja Euroopan aluekehitysrahaston osarahoituksena enintään 285 011 euroa.

 

Hankkeen hyväksytty kesto on 1.3.2022-31.12.2023. Hakemukseen perustuvat, hyväksyttävät kustannukset ovat toteutusaikana 356 254 euroa. Tuen osuus hankkeen kokonaiskustannuksista on 80 %.

 

Hanke kuuluu Kestävää kasvua ja työtä 2014 - 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman toimintalinjaan 8. REACT-EU:n EAKR-toimenpiteet, erityistavoitteeseen 12.2. Tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kehittäminen erityisesti digitalisaation edistämisen ja yhteiskunnan

hiilineutraalisuustavoitteen toteutumisen näkökulmasta.

 

 

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö on puoltanut hankkeen rahoittamista.

 

Esittelijä tekee rahoituspäätöksen tämän päätöksen perusteella EURA 2014 -tietojärjestelmässä.

 

Päätös

 

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Selostus

 

Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT on hakenut Euroopan aluekehitysrahaston rahoitusta hankkeelle Lietteen roolin vahvistaminen kiertotaloudessa - innovatiivinen hyötykäyttö vedenkäsittelyssä, akkumateriaaleissa ja 3D-tulostuksessa. Hankkeen osatoteuttaja on Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy. Hankkeen tiedot liitteenä.

 

Perusteet:

Laki alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista 7/2014

Valtioneuvoston asetus alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista 356/2014

Laki alueiden kehittämisen ja rakennerahastohankkeiden rahoittamisesta 8/2014

Valtioneuvoston asetus alueiden kehittämisen ja rakennerahastohankkeiden rahoittamisesta 357/2014

Valtioneuvoston asetus rakennerahastoista osarahoitettavien kustannusten tukikelpoisuudesta 358/2014

 

Kestävää kasvua ja työtä 2014 - 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma

Etelä-Savon maakuntaohjelma vuosille 2018 - 2021

Etelä-Savon maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma 2018 - 2019

Etelä-Savon maakunnan toimeenpanosuunnitelman rahoitussuunnitelma 2018 - 2019

Etelä-Savon älykkään erikoistumisen strategia 2018 - 2021

 

Yleisasetus (EU) N:o 1303/2013, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan aluekehitysrahastoa, Euroopan sosiaalirahastoa, koheesiorahastoa, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastoa ja Euroopan meri- ja kalatalousrahastoa koskevista yhteisistä säännöksistä sekä Euroopan aluekehitysrahastoa, Euroopan sosiaalirahastoa, koheesiorahastoa ja Euroopan meri- ja kalatalousrahastoa koskevista yleisistä säännöksistä sekä neuvoston asetuksen (EY) N:o 1083/2006 kumoamisesta

 

EAKR-asetus (EU) N:o 1301/2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan aluekehitysrahastosta ja Investoinnit kasvuun ja työpaikkoihin -tavoitetta koskevista erityissäännöksistä sekä asetuksen (EY) N:o 1080/2006 kumoamisesta