Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon maakuntaliitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://etelasavod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://etelasavod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 24.01.2022/Pykälä 4


 

Liikennejärjestelmän kehittämisen ajankohtaiskatsaus

 

Maakuntahallitus 24.01.2022 § 4  

38/15.00.04/2022  

 

 

Valmistelija

Yhteyspäällikkö Marko Tanttu, p. 040 7700 488, sp. etunimi.sukunimi@esavo.fi

 

Päätösehdotus

Esittelijä: Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

 

Maakuntahallitus merkitsee ajankohtaiskatsauksen tiedoksi.

 

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

 

Yhteyspäällikkö Marko Tanttu Etelä-Savon maakuntaliitosta ja Hankejohtaja Riitta Forsten-Astikainen Viitoskäytävä - kumppanuudella kehittyvä kasvuvyöhyke- hankkeesta olivat läsnä kokousasian kohdalla esittelemässä asiaa.

 

Selostus

 

Maakunnan liikennejärjestelmän kehittämistoimia edistetään jatkuvalla liikennejärjestelmätyöllä ja edunvalvonnalla. Etelä-Savo kuuluu Pohjois-Savon ELY-keskuksen liikenne- ja infrastruktuurivastuualueen toiminta-alueeseen. Pohjois-Savon ELY-keskus ja sen toiminta-alueen maakunnat ja kunnat tekevät aktiivisesti jatkuvaa liikennejärjestelmätyötä. Liikennejärjestelmätyön toimintamallin perustana on vuorovaikutus suunnittelutasojen välillä sekä seudullisten liikennejärjestelmätyöryhmien toiminta.

 

Väyläverkon kehittämishankkeiden edistämiseksi ja liikennejärjestelmän kehittämiseksi tehdään aktiivista edunvalvontaa ja vaikuttamista yhdessä maakunnan toimijoiden sekä Itä-Suomen maakuntien kanssa.

 

Maakunnallisessa liikennejärjestelmäsuunnitelmassa on nostettu esille Viitoskäytävä valtakunnallisesti merkittävä aluekehityskäytävänä.  Viitoskäytävä on Etelä-Savosta Kainuuseen ulottuva valtatie 5 ja Savon radan muodostama kehittämisvyöhyke sekä edelleen Kainuusta Pohjois-Pohjanmaan kautta Lapin Sodankylään jatkuva valtatie 5 vyöhyke. Käytävän vahvistamiseksi alueen toimijat ovat käynnistänee Viitoskäytävä - kumppanuudella kehittyvä kasvuvyöhyke -hankkeen.

 

Viitoskäytävän visiona on saavuttaa uusi, elinvoimainen ja menestyvä kasvuvyöhyke, joka lisää koko Suomen hyvinvointia. Vyöhykkeen kaupunkikeskustat, itäisen Suomen halkova matkailukohteiden ketju ja kestävää yhdyskuntakehitystä tukevat liikenne- ja viestintäpalvelut mahdollistavat monipaikkaisen ja sujuvan arjen, kehittyvän kestävän matkailun sekä uudet investoinnit ja työpaikat kyseisellä vyöhykkeellä.

 

Tavoitteena on nostaa Viitoskäytävän yhdeksi kansallisesti merkittävimmäksi kehittämis- ja kasvuvyöhykkeeksi. Viitoskäytävän kehittäminen perustuu kahteen toisiaan täydentävään strategiseen näkökulmaan: 1) kaupunkien kestävien tunnin työssäkäyntialueiden toimivuuden vahvistaminen sekä 2) matkailun kehittäminen erityisesti kestävän liikkumisen ja matkaketjujen vahvistamiseksi. Viitoskäytävän kehittäjäverkosto lujittaa vyöhykkeen sisäistä yhteistyötä ja tunnistettujen mahdollisuuksien hyödyntämistä. Keskiössä on kestävä uudistuminen ja vaikuttavan tekemisen jatkuva parantaminen. Viitoskäytävä tarjoaa hyvän pilotointiympäristön uusille ratkaisuille.

 

Yhteyspäällikkö Marko Tanttu esittelee Etelä-Savon liikennejärjestelmän kehittämistyötä ja ajankohtaisia asoita. Hankejohtaja Riitta Forsten-Astikainen esittelee Viitoskäytävä - kumppanuudella kehittyvä kasvuvyöhyke -hanketta.